Satokautta kuvaten

Satokautta kuvaten -hankkeessa tutustuttiin sienimetsän antimiin. Kuva: Virve Laustela, Suomen valokuvataiteen museo

Satokautta kuvaten on Valokuvataiteen museon sekä Hotelli- ja ravintolamuseon yhteinen hanke, jossa tuetaan maahanmuuttajien kotoutumista ja kielenoppimista valokuvaamalla ja suomalaiseen ruokakulttuuriin tutustumalla.

Mitä? Hankkeessa toteutetaan retkiä, joilla tutustutaan asiantuntijoiden opastuksella luonnonantimiin niiden kasvuympäristössä. Retkillä kerättyjä kasveja valokuvataan kuvataidepedagogin ohjauksella ja valokuvista kootaan yhteinen satokauden seinäkalenteri vuodelle 2019. Retkien ohjauksesta vastaa ruokakasvattajan ja kuvataidepedagogin lisäksi aina aiheen asiantuntija.

Milloin? Toukokuussa 2018 tutustuttiin villiyrtteihin Lapinlahden puistossa. Saman vuoden syyskuussa tehtiin sieniretki Herttoniemeen sekä perehdyttiin kasvisten viljelyyn Perho Green City Farmilla Malmilla.

Osallistujat: Retkille osallistui suomen kielen opiskelijoita Laajasalon opistosta ja Suomen Diakoniaopistosta.

Työryhmä: Ruokapedagogi Roosa Saastamoinen, kuvataidepedagogi Henriikka Hietaniemi, Valokuvataiteen museon yleisötyön intendentti Erja Salo sekä Hotelli- ja ravintolamuseon museolehtorit Merja Nummi ja Maria Ollila

Projektin lopputyö: Retkillä kuvatuista valokuvista koostetaan yhteinen satokausikalenteri vuodelle 2019.

Yhteistyökumppanit: Hankkeen toteuttajina ovat Valokuvataiteen museo sekä Hotelli- ja ravintolamuseo. Yhteistyökumppaneina retkillä olivat Laajasalon opisto, Suomen Diakoniaopisto, Uudenmaan Martat, Perho Green City Farm sekä Ravintola Perho. Satokautta kuvaten on Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke. Hanke on osa laajempaa Helinä Rautavaaran museon koordinoimaa Turvapaikkana museo -hanketta, joka sai jatkorahoitusta vuosille 2017–2018.

Lisätiedot: Hankekoordinaattori Roosa Saastamoinen, roosa.saastamoinen(at)hotellijaravintolamuseo.fi

#satokauttakuvaten #turvapaikkanamuseo

 

Katso myös Kokaten ja kuvaten -kurssi, joka oli osa vuoden 2016 Turvapaikkana museo -hanketta.

 

 

Retket 2018 

 Virve Laustela, Suomen valokuvataiteen museo Sadonkorjuuta perho Green City Farmilla. Kuva: Virve Laustela, Suomen valokuvataiteen museo

Kasvisretki syyskuussa 2018:  Suomen Diakoniaopiston suomen kielen opiskelijoiden kanssa lähdettiin kasvisretkelle Malmilla sijaitsevalle Perho Green City Farmille. Noin hehtaarin kokoisella peltoalueella viljellään luomusti kasviksia Perho Liiketalousopiston tarpeisiin. Viljelyasiantuntija Steven Lowndes esitteli kasvulohkojen lajikkeita salaateista ja yrteistä erilaisiin kurpitsoihin ja kaalikasveihin. Yrttikasveja tunnistettiin haistellen ja maistellen sekä saatiin vinkkejä niiden kasvatukseen. Fenkoli ja tilli huomattiin hämmästyttävän samannäköisiksi, mutta haju ja maku paljastivat lajikkeen. Kasvikset ja niiden tekstuurit inspiroivat valokuvaamiseen syksyisessä iltavalossa. Sadekuuroa paettiin sisätiloihin syömään Ravintola Perhon herkullisia piirakoita ja kotiinviemisiksi osallistujat saivat suloisia koristekurpitsoita.

 

 Virve Laustela, Suomen valokuvataiteen museo Valokuvauksellinen kärpässieni. Kuva: Virve Laustela, Suomen valokuvataiteen museo

Sieniretki syyskuussa 2018: Syksyn ensimmäinen retki suuntautui Herttoniemen liikuntapuistoa ympäröivään metsään Laajasalon opiston suomen kielen opiskelijoiden kanssa. Uudenmaan Martat johdattivat retkeläiset sienestyksen pariin kauniissa syysilmassa. Tunnistamisen ja keräämisen ohessa sieniä valokuvattiin tulevaa satokauden kalenteria varten. Martat kertoivat myös sienten käsittelystä ja jokamiehenoikeuksista. Retkellä tutuiksi tulivat ainakin karvarousku, pikkurousku, kehnäsieni sekä erilaiset tatit. Lisäksi metsästä löytyi lukuisa määrä kuvauksellisia, mutta syömäkelvottomia sieniä. Osalle ryhmästä monet sienet olivat jo ennalta tuttuja, mutta nyt opittiin myös niiden suomenkieliset nimitykset. Ulkona reippailun päätteeksi sienikorien sisältö tarkistettiin sekä nautittiin Ravintola Perhon valmistamia maukkaita sieni- ja mustikkapiirakoita.

 

 Virve Laustela, Toukokuun retkellä tutustuttiin villiyrtteihin Lapinlahden puistossa. Kuva: Virve Laustela,
Suomen valokuvataiteen museo

Villiyrttiretki toukokuussa 2018: Ryhmä Laajasalon opiston suomen kielen opiskelijoita tutustui Uudenmaan Marttojen opastuksella villiyrttien saloihin Lapinlahden puistossa. Iloinen puhe pulppusi, kun yrttejä opeteltiin tunnistamaan, kerättiin sekä valokuvattiin aurinkoisessa säässä. Tutuksi tulivat niin valkosipulinmakuinen litulaukka kuin joka paikassa rehottavat vuohenputki ja voikukkakin. Lopuksi kerättyjä yrttejä maisteltiin salaattina piirakan päällä ja valikoitiin parhaat valokuvat tulevaa satokausikalenteria varten. Projektia jatketaan syyskuussa sieni- ja marjaretken merkeissä.

 

 

Osoite
Kämp Galleria
Mikonkatu 1, 00100 Helsinki
Katso kartalla Kämp Galleria
Aukioloajat
ma–pe 11–20, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy
Osoite
Kaapelitehdas
Kaapeliaukio 3, G-rappu, 00180 Helsinki
Katso kartalla Kaapelitehdas
Aukioloajat
ti–su 11–18, ke 11–20
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy