Laitakaupungin valokuvat

Miltä Ruoholahti näyttää katuvalokuvaajan silmin?

Katuvalokuvauksessa kaupunki toimii näyttämönä, jonka hetkiä ja yksityiskohtia havainnoidaan sellaisina kuin ne ovat.  

Suomen valokuvataiteen museon katuvalokuvauskierroksilla löydät uusia näkökulmia kaupunkiin, saat käytännön kuvausvinkkejä ja pääset kokeilemaan helppoja harjoituksia museon oppaan johdolla. Et tarvitse aiempaa kokemusta – oma kamera tai puhelin riittää. 

Elo–syyskuun kierrokset ammentavat inspiraationsa Malla Hukkasen Film still -näyttelystä. Hukkanen on kuvannut stillkuvat lähes kaikkiin Aki Kaurismäen elokuviin, myös Laitakaupungin valoihin (2006), jonka tapahtumat sijoittuvat muuttuvaan Ruoholahteen. Kierroksella kuljetaan elokuvan kuvauspaikoilla ja tarkastellaan kaupunginosaa kameran linssin läpi.  

Kierros alkaa lyhyellä johdannolla näyttelyyn, minkä jälkeen siirrymme kuvaamaan Kaapelitehtaan ympäristöön. Saat matkan varrella helppoja tehtävänantoja, jotka auttavat löytämään uusia näkökulmia ja rakentamaan omia kuvia. 

Kierros kestää noin kaksi tuntia ja se päättyy Ruoholahden metroaseman läheisyyteen. Jos haluat tutustua näyttelyyn syvemmin, se kannattaa siis tehdä jo ennen kierroksen alkua. Voit virittäytyä tunnelmaan myös katsomalla Laitakaupungin valot -elokuvan, joka löytyy esimerkiksi Yle Areenasta. 

Mukaan kierrokselle tarvitset oman kuvausvälineen (kamera tai puhelin) sekä säänmukaiset vaatteet. Kierros ei ole esteetön. 

Osallistumismaksu: Museon pääsymaksu / Museokortti. Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy. Maksu suoritetaan museon lipunmyynnissä. 

Ilmoittaudu mukaan täällä: 

Kullekin kierrokselle mahtuu 12 osallistujaa. Ilmoittautuminen on sitova, ja mukaan valituille lähetetään vahvistus sekä tarkemmat ohjeet sähköpostitse. 

Jaa kuvia kierrokselta Instagramissa tunnisteella #valokuvamuseophotowalk ja tägää @valokuvamuseo. 

Noudatamme kaikissa tilaisuuksissamme turvallisemman tilan periaatteita. 

29.8.2026 klo 14–16
Osoite
Kaapelitehdas
Kaapeliaukio 3, 00180 Helsinki
Katso kartalla Kaapelitehdas
Aukioloajat
ti–pe 11–19, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy