28.8.2013
Valokuvataiteen museolla tapahtuva tutkimus on hyvin monimuotoista ja projektit vaihtelevat laidasta laitaan. Yksi käynnissä olevista tutkimushankkeista keskittyy harrastajavalokuvaaja Helvi Ahosen aineistoon. Tutkimus- ja näyttelyprojekti on osa taiteellista väitöskirjaani, ja museolla tutkimuksen parissa viettämäni kolme kuukautta ovat oleellinen osa akateemista työtäni. Väitöskirjan pyrkimyksenä on löytää vaihtoehtoisia tapoja valokuva-arkistojen tutkimiseen ja määrittää kuraattorin rooli prosessissa sekä kehittää työtapoja, joilla kuraattorit voivat työskennellä arkistojen parissa. Keskeisenä kysymyksenä on miten vanhat valokuvat voisivat olla osa tätä hetkeä, eikä ainoastaan menneisyyden todisteita.


Kuvat: Helvi Ahonen. Helvi Ahonen on tallentanut elämäänsä valokuvin 1940-80 -luvuilla. Perhettä ja ystäviä on kuvattu kotioloissa kahvipöydän ääressä tai sohvalla istumassa.
Hanke käynnistyi itsenäisenä projektina, mutta oltuani yhteydessä museoon, hekin kiinnostuivat ja innostuivat projektistani. Museon kokoelmissa on massoittain valokuvia, joita ei ole aikaa eikä resursseja luetteloida ja käsitellä, joten yksi käsipari lisää oli kovin tervetullut. Vaikka tutkimukseni problematisoikin vapaan kuraattorin roolia, arkiston parissa työskennellessä joutuu vääjäämättä kokoelma-amanuenssin tehtäviin. Tutkittavaksi aineistoksi valitsin yhdessä museon amanuenssien kanssa harrastelijavalokuvaaja Helvi Ahosen valokuvat, jotka hän oli testamentannut lahjoitettavaksi museolle hänen kuoltuaan. Aineisto koostuu pääosin negatiiveista, jotka oli siirrettävä uusiin arkistokelpoisiin negatiivilehtiin ja luetteloitava ennen kuin niitä voi käyttää. Aineiston haltuunotto edellytti viikkokausien puurastusta ennen kuin pääsin lähestymään sitä haluamallani tavalla.

Kuva: Helvi Ahonen. Ahosen kokoelma koostuu pääosin negatiiveista, joiden käsitteleminen ja katsominen on aikaa vievää ja haasteellista. 5 000 valokuvan joukosta n. 600 on digitoitu kuvaamalla, jonka jälkeen kuvat on vielä käännettävä negatiivisista positiivisiksi ja käsiteltävä photoshopissa, jotta ne voidaan julkaista esimerkiksi museon blogissa. Päällekkäisvalotetun järvimaiseman on valinnut Niina Vatanen.
Väitöskirjani teoreettiseen pohjaan on vaikuttanut paljon Jacques Derridan arkiston syntyä käsittelevä kirja Archive Fever. A Freudian Impression ja etenkin hänen ikään kuin ohimennen mainitsemansa tietoinen ja tiedostamaton valinta arkistonmuodostuksen prosessissa. Postmoderni arkistoteoria, johon Derridallakin on ollut suuri vaikutus, kyseenalaistaa arkiston roolin absoluuttisen merkityksen tuottajana ja korostaa samalla sen moniäänisyyttä. Kulttuurisista ja sovinnaisista ajatusrakenteista ja toimintamalleista johtuen on kuitenkin suurena vaarana, että esimerkiksi aineistojen digitoimisen kautta priorisoidaan aineistoja, jotka uudelleentuottavat hegemonista kuvastoa.
Etenkin Britanniassa useat taiteilijat ovat haastaneet ja kyseenalaistaneet ko. toimintamalleja tuottamalla omia tulkintojaan ja vastauksiaan arkistoille ja myös museoiden kokoelmille. Ajatuksena heillä on usein ollut, että instituution ulkopuolelta tulevan taiteilijan on helpompi välttää hegemonisen kuvaston toistamista, ja että he voivat välittömämmin lähestyä arkistojen kätköjä. Arkistojen hoitajat ja museoiden tutkijat työskentelevät aikojen saatossa muodostuneiden eettisten ammatillisten koodistojen mukaisesti, eivätkä välttämättä voi lähestyä käsillä olevaa aineistoa yhtä välittömästi ja ennakkoluulottomasti kuin ulkopuoliset taiteilijat, joilla on ikään kuin oikeus, toki ainoastaan kuvaannollisesti, tehdä kokoelmille mitä tahansa.
Näyttelyhankkeen tarkoituksena tai ajatuksena ei kuitenkaan millään tavalla ole, että taiteilijat tuottaisivat parempia tai oikeampia tulkintoja arkistokokonaisuuksista, ainoastaan erilaisia. Näyttelyprojektiin valikoituivat taiteilijat Hertta Kiiski ja Niina Vatanen, jotka tutkivat Helvi Ahosen aineistoa ja tuottavat siihen eräänlaisen vastauksen. Herttaa ja Niinaa on pyydetty tutustumaan aineistoon, ja tekemään omaan tulkintaansa perustuen uusia töitä, jotka tulevat näytille museon Projekti-tilaan ensi vuoden alkupuolella. Taiteilijoiden työskentely aineiston parissa on vasta aluillaan, mutta katseluhuoneesta on jo kuulunut monia innostuneita hihkauksia, ja onpa Helvin persoona päässyt heidän uniinsakin.

Kuva: Emilia Erfving, 2013. Niina Vatanen ja Hertta Kiiski tutkivat valopöydällä olevia negatiiveja.
Projektin edistyessä aineiston on osoittautunut todella inspiroivaksi, ja monia uusia ideoita on syntynyt sen parissa puuhaillessa. Onkin ollut mukavaa nähdä miten hyvinkin marginaalisesta ja tavanomaisesta aineistosta on yhtäkkiä tullutkin mielenkiinnon kohde.
Lisää Helvi Ahosen aineistosta ja kuvasisällöistä on luettavissa museon verkkosivujen Kokoelmanostossa.
Teksti: Mirjami Schuppert, kuraattori ja väitöskirjatutkija