Ensiaskeleet kohti elokuvaa ja 3D-kuvausta otettiin 1880-luvulla Penn-yliopiston kampuksella, kun kekseliäs valokuvaaja Eadweard Muybridge rakensi suuria, pyöriviä kameroita, joilla tallennettiin ensimmäiset kuvasarjat ihmisten ja eläinten liikkeistä. Samalla kuviin tallentui viitteitä aikakauden asenteista ja valokuvan roolista vallan välineenä.
Kirjailija Rebecca Solnit tunnetaan Suomessa parhaiten kirjastaan ”Miehet selittävät minulle asioita” (Men explain things to me, 2014; kirjan aloittava samanniminen essee on jo vuodelta 2008). Kirjan nimi viittaa nykyisin miesselittämisenä tunnettuun ilmiöön, jossa joku (usein mies) selittää toiselle (usein naiselle) asiaa, jonka kuuntelija tosiasiassa tuntee selittäjää paremmin. Kirjassaan Solnit korostaa, etteivät selittävät miehet itsessään ole ongelma: ”rakastan kuunnella, kun ihmiset selittävät minulle hyvin tuntemiaan asioita, joista olen kiinnostunut ja joita en vielä itse tunne. Keskustelu menee vikaan vasta silloin, kun he selittävät minulle asioita, jotka minä tunnen ja he eivät.” Kyseessä ovat siis tilanteet, joissa selittäjä perusteetta aliarvioi kuulijansa asiantuntemusta ja yliarvioi omaansa.
Ensimmäisenä esimerkkitilanteena Solnit kuvailee tilannetta, jossa hän mainitsi puolitutulle miehelle julkaisseensa hiljattain kirjan valokuvaaja Eadweard Muybridgestä. Mies innostui ja luennoi Solnitille pitkään Muybridgeä käsittelevästä kirjasta, josta oli kuullut ja johon Solnitinkin kannattaisi tutustua. Hänelle ei jostain syystä tullut mieleen, että kyseessä voisi olla sama kirja, jonka Solnit oli juuri kertonut kirjoittaneensa. Vuonna 2003 julkaistussa kirjassa Motion Studies: Time, Space and Eadweard Muybridge (Yhdysvalloissa sama kirja julkaistiin nimellä River of Shadows: Eadweard Muybridge and the Technological Wild West) Solnit tarkastelee Muybridgen merkitystä aikansa tieteen ja teknologian käännekohdassa. Maailma ja siitä saatava tieto muuttuivat radikaalisti monella tavalla, ja Muybridgen aikaansaama liikkeen ymmärtämisen ja tallentamisen mullistus oli osa tuota muutosta.
Brittiläisen, Yhdysvalloissa uransa luoneen Muybridgen suuri vaikutus valokuvan historiaan perustuu hänen kehittämäänsä liikkeen kuvaamisen menetelmään, joka vaikutti myös elokuvan syntyyn. Pyörän muotoisella kameralla hän onnistui ottamaan peräkkäisiä otoksia niin nopeasti, että ne tavoittivat ihmisen tai eläimen nopean liikkeen vaiheet, joita ihmissilmä ei olisi pystynyt seuraamaan. Nopeuden mahdollisti hiljattain saataville tullut kuivalevymenetelmä, joka perustui gelatiinipintaisiin lasinegatiiveihin. Kun näitä liikesarjoja esitetään nopeasti peräkkäin (Muybridge kehitteli myös tähän tarvittavia laitteita), saadaan liikkuva kuva.
871-osainen, yli 19 000 kuvasta koostuva Animal Locomotion -sarja kuvattiin Penn-yliopistossa Philadelphiassa vuosina 1884–85. Suuri, pyörivä kamera tallensi lukuisien eri eläinten liikettä linnuista ja kotieläimistä eläintarhan tiikereihin ja norsuihin. Ihmiset kuvattiin puettuina ja alastomina urheilemassa, työskentelemässä tai arkisissa hetkissä, esimerkiksi juomassa teetä. Sama liike kuvattiin kahdesta tai kolmesta eri suunnasta samanaikaisesti monella eri kameralla, joissa oli useita linssejä.
Kuvasarjamenetelmä oli tieteellinen ja taiteellinen läpimurto, joka toi eläinten ja ihmisten liikeradoista uutta, ennennäkemätöntä tietoa. Tähän asti kaikki kuvalliset esitykset juoksemisesta tai vaikka linnun siipien liikeradoista olivat olleet käytännössä hypoteettisia. Muybridgen ensimmäiset sarjakuvauskokeilut 1870-luvulla todistivat ensimmäistä kertaa, että hevosen kaikki jalat ovat laukka-askeleen yhden vaiheen aikana yhtä aikaa ilmassa.
Eadweard Muybridge, 1884/85: Animal locomotion, Plate 298. Valopainovedos. Suomen valokuvataiteen museo.
Kuvasarjan kiehtovuuden ja teknologisen innovaation merkittävyyden ohella kuvia voi ja kannattaa katsoa kriittisesti: mitä ne kertovat Muybridgen ja hänen aikalaistensa maailmankuvasta?
Suurin osa malleista on valkoisia akateemisia urheilijoita, ja ainoana tunnistettuna rodullistettuna henkilönä joukossa on afrikkalais-amerikkalainen nyrkkeilijä Ben Bailey. Kuvattaviksi oli vertailun nimissä valittu myös eri tavoin vammaisia tai sairaita ihmisiä. Kuvien taustana käytettiin mittaruudukkoa, joka mahdollisti liikeratojen vertailun mutta liittyi myös rasistisesti suuntautuneeseen antropometriseen tutkimukseen, jota osa Muybridgen tukena toimineesta tutkijaryhmästä edusti. Historioitsija Elspeth Brown arvioi, että Muybridgen kuvasarjat heijastavat ja pönkittävät aikansa valkoisen, ”sivistyneen” maskuliinisuuden ideaalia, urheilemalla tasapainoiseksi muotoutunutta kehoa, joka oli lihaksikas, mutta eri tavalla kuin raskaan ruumiillisen työn muokkaama vartalo.
Muybridge itse koki olevansa sekä tieteen että taiteen asialla. Kuvasarjat alastomista tai vähäpukeisista naisista suorittamassa arkisia toimia noudattelevat perinteisiä maalaustaiteen sommitelmia, mutta kuten Solnit ja muutkin tutkijat ovat todenneet, näissä pukeutumisen, riisuutumisen, peseytymisen ja lepäämisen asetelmissa on myös erotiikkaa, jonka tarkoituksena lienee ollut miellyttää kuvaajan omaa silmää. Vaikka alastonkuvilla on taiteessa pitkät perinteet, valokuvat alastomista naisista olivat Muybridgen aikakaudella jotakin poikkeuksellista ja yksityistä.
Alastomuus on tietenkin perusteltua, kun tutkitaan ihmisvartalon muotoa ja liikettä. Muybridge kuvasi myös miehiä alastomina ja esiintyi itsekin alastomana kuvasarjoissa, mutta miesten suoraviivaisissa liikunnan tai työn kuvissa ei ole viitteitä erotiikasta – ainakaan tarkoituksellisesta. Kuvien lähtökohtana on 1880-luvun amerikkalaisen valkoisen heteromiehen katse, mutta mikään ei estä uusia katseita ja tulkintoja.
Suomen valokuvataiteen museon kokoelmissa on kaksi vedosta Muybridgen Animal Locomotion -sarjasta: tennistä pelaava nainen ja puutarhajyrää työntävä alaston mies. Kollotyyppeinä eli valopainokuvina myyntiin tuotettu kuvasarja on levinnyt laajasti yksittäisinä kuvina. Muybridgen tuotannon originaaleja ja arkistoa on mm. Penn-yliopiston kirjaston, Smithsonian-museon ja George Eastman Housen kokoelmissa Yhdysvalloissa sekä hänen syntymäpaikkansa Kingstonin museossa Isossa-Britanniassa.
Sofia Lahti, kokoelma-amanuenssi, huhtikuu 2026
Lähteitä:
Joseph-James Ahern, 2024: Muybridge’s Photography Studio. Unique at Penn -blogi (https://uniqueatpenn.wordpress.com/2024/10/10/muybridges-photography-studio/)
Elspeth Brown, 2005: Racializing the Virile Body: Eadweard Muybridge's Locomotion Studies, 1883-1887. Visuality and Gender, vol. 17, no. 3, Nov. 2005, s. 1-30.
Rachelle A. Dermer, Addison Gallery of American Art: 65 Years, A Selective Catalogue Andover, Massachusetts: Addison Gallery of American Art, 1996, s. 436–37.
Carolyn Long, 1999: The Muybridge/Animal Locomotion Collection at The National Museum of American History. Topics in Photographic Preservation 1999, Vol. 8, s. 1–10. (https://resources.culturalheritage.org/pmgtopics/1999-volume-eight/08_01_Long.html)
Rebecca Solnit, 2003: Motion Studies: Time, Space and Eadweard Muybridge. London: Bloomsbury.
Rebecca Solnit, 2019: Miehet selittävät minulle asioita. Helsinki: S&S.
+ Muybridgen kuvasarjoista tehtyjä animaatioita on osoitteessa https://bodiesinmotion.photo/muybridge?page=2&type=motion. Myös museon kokoelmissa olevat kuvasarjat voi katsoa siellä animoituina.
