Kehon kirjaaminen – Suomen passin historiaa

Helsingin Kansallisarkisto, biografista aineistoa. Kuva: Virve Laustela / Suomen valokuvataiteen museo

Kehon kirjaaminen – Suomen passin historiaa

Suomen valokuvataiteen museo
Kuvakulma

Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, 00180 Helsinki

17.1.–24.5.2020

Passi toimii ovia avaavana dokumenttina ainoastaan, jos ihmiskeho yhdistyy siihen luotettavalla tavalla. Tunnistusmenetelmien kehityksen ja lisääntyvän valvonnan myötä kehon suhde passiin on ollut jatkuvassa muutoksessa.

1800-luvulla passin haltijasta ei kirjattu välttämättä muuta tietoa kuin nimi. Valokuvasta tuli tärkeä tunnistamisen työkalu, kun suhteellisen vapaamuotoinen valokuva sisällytettiin passiin 1900-luvun alussa. Valokuva täydensi henkilön fyysisten tuntomerkkien kuvailua, joka oli aiempi tapa kirjata tietoja ruumiista passiin.

Vasta toisen maailmansodan jälkeen passikuva yhtenäistyi omaksi tarkkarajaiseksi kuvatyypikseen, jonka juuret juontavat kriminalistiikkaan ja antropometriaan. Biometrinen tunnistaminen on ajan myötä tarkentunut entisestään, ja nykyään sitä tehdään yhä enemmän koneluettavassa muodossa.

Passi toimii yhä sekä identifikaatiodokumenttina että suosituskirjeenä, mutta poliittisesti latautunutta on, kenelle passeja myönnetään. Rajatarkastuksissa kaikkien suosituksia ei nähdä samanarvoisina, ja joidenkin dokumentteja syynätään tarkemmin kuin toisten.

Passi kertookin erityisesti sen myöntävistä tahoista: ketä pidetään luotettavana, millä perustein ja minkälaisiin tietoihin nojautuen. Sen historia paljastaa, miten kulkuoikeutta on ajan saatossa arvioitu: Onko luotettu kulkijan sanaan, ulkomuotoon vai asiakirjan sisältämiin tietoihin? Ja onko luotettavana arvioijana pidetty toista ihmistä, vai osittain automatisoitua tietokonetta?

 

Näyttelyssä nähdään myös Suomen valokuvataiteen museon kokoelmateos, kuvataiteilija Hannele Rantalan (s.1952) installaatioteos Nimetön. Teos koostuu helsinkiläisen passikuvaamon paperinegatiiviarkiston kuvista vuosilta 1937 – 1977.

Rantalan teoksessa henkilöt ovat negatiivien perusteella vaikeasti tunnistettavissa, joten kuvien taakse on merkitty punainen tai vihreä arkistointinumero. Installaatiossa kuvat muodostavat ryhmittymän ihmisiä, joiden identiteetti kätkeytyy numeroiden taakse. Taiteilijan näkökulmasta ihminen menettää ihmisarvonsa muuttuessaan numeroksi, hallittavaksi kokonaisuudeksi. Numerointi ja taksonominen luokittelu ovat olennaista jokaiselle järjestäytyneelle yhteiskunnalle. Käytäntö voi myöntää etuoikeuksia tai asettaa rajoituksia – sen avulla pyritään myös poistamaan yhteiskunnan torjumia yksilöitä.

Museon kokoelmiin kuuluva Hannele Rantalan teos on ripustettu ensimmäisen kerran performatiivisena prosessina näyttelyyn Katsoa vai nähdä vuonna 2006.

Hannele Rantala, valokuvataiteilija -dokumentti Yle Areenassa.

 

Näyttelyn ovat toteuttaneet Suomen Akatemian rahoittama Banaali valvonta -projekti sekä Suomen valokuvataiteen museo. Sen ovat kuratoineet apulaisprofessori Asko Lehmuskallio ja tutkija Paula Haara Tampereen yliopistosta sekä intendentti Tiina Rauhala, kuraattoriharjoittelija Anna Björklund ja kokoelma-amanuenssi Max Fritze Suomen valokuvataiteen museosta.

Suomen valokuvataiteen museo
Kuvakulma

Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, 00180 Helsinki

17.1.–24.5.2020

Tule ja koe

7: Meitä valvotaan

Viestintätieteiden apulaisprofessori Asko Lehmuskallio ja museon kokoelmaintendentti Anni Wallenius keskustelevat valokuvan sekä valvonnan suhteesta.
Osoite
Kaapelitehdas
Tallberginkatu 1 G, 00180 Helsinki
Aukioloajat
ti–su 11–18, ke 11–20
Liput
10/5/0 €
Osoite
Kämp Galleria
Pohjoisesplanadi 33, 00100 Helsinki
Aukioloajat
ma–su klo 11–20
Liput
12/6/0 €