Puisista matkakameroista kinofilmikameroihin

Kuva: Uuden Suomen kokoelma, Suomen valokuvataiteen museo

Puisista matkakameroista kinofilmikameroihin

Varhaisimmat suomalaiset lehtikuvaajat käyttivät isoja ja painavia, puisia matkakameroita, varsinaisia lehtikuvaukseen suunniteltuja kameroita ei ollut. Kamerat kuvasivat 9x12- ja 13x18-koon lasilevyille, pienemmät koot (6x4,5, 6x6 ja 6x9) tulivat käyttöön 1920-luvulla. Vasta vuodesta 1930-luvulla alkaen alkoi markkinoille tulla reportaasikuvaukseen paremmin soveltuvia välineitä.

Samoja laitteita valmistettiin vuosikymmeniä, ja kameratyyppi saattoi olla tehtaan tuotannossa nelisen kymmentä vuotta. Lisäksi kuvaajat käyttivät samaa laitetta pitkän ajan, koska he olivat tottuneet siihen ja arvelivat saavansa vanhoilla välineillään parempia kuvia kuin uudemmalla.

Eri aikakausilla on ollut tietyt suosikkivälineet, ja siksi voidaan puhua esimerkiksi Nettel-, Contax-, Makina-, Rollei- ja Speed Graphic -kausista.

 

Isot peilikamerat lehtikuvaajien käytössä

Yleisiä kuvausvälineitä olivat erilaiset puusta tehdyt keveähköt matkakamerat, joita kuvaajat ottivat mukaansa ulkokuvauksiin. Varsin moni kuva otettiin isolla peilikameralla, esim. Miroflexilla. (viittaus kuvaan 22) Oulussa ilmestyvän Kaleva-lehden Uuno Laukan mukaan Miroflex oli raskas ja loksahteli kovasti. Solio Oy:n 1928 hinnasto esittelee Miroflexin kamerana, jonka uudenaikaisessa rakenteessa yhdistyi urheilu- ja peiliheijastuskamera:

"Yksi kädenliike riittää saattamaan kameran käyttövalmiiksi joko urheilukamerana, kuten Deckrullo-Nettelin, tai peiliheijastuskamerana. Tämä yhdistelmä tekee sen oikeaksi yleiskameraksi, jota yhtä edullisesti voi käyttää kaikkeen esiintyvään valokuvaukseen. Kamera on kokonaan kevytmetallista ja päällystetty hienoimmalla nahalla. Verhosulkija toimii varmasti kovimmassakin pakkasessa ja sen voi asettaa ilman laskutoimituksia 1/3-1/2000 sekunnille ja ajalle. Tarkennus tapahtuu objektiivin kiertoasetuksella. Heijastuspeili ja käytännöllinen kehysetsijä. Mukana seuraa 6 metallikasettia ja nahkainen kantohihna."

Näin monipuolinen kamera oli kallis. 9x12 Miroflex, jossa oli 15 cm:n ja f:2,7 valovoimainen Tessar-objektiivi, maksoi saman hinnaston mukaan 2080 € ja metallikasetti 7,40 €.

1920-luvulla peilikameroita ei valmistettu kovin monia malleja, eikä niitä ole Suomeen juuri tullut. Toinen jonkin verran lehtikuvaajien käyttämä peilikamera oli Ihagee-tehtaan Patent-Klabb- Reflex. Se oli kokoon taittuva, ja siksi sitä oli mukavampi kuljettaa kuin laatikkomaisempaa Miroflexiä. SVO (Suomen Valokuvaajain Osakeyhtiö) toimi Ihageen maahantuojana. Laite painoi 9x12-kokoisena 1,7 kg ja maksoi Zeiss Tessar f:4,5/15 cm objektiivin kanssa 1432 €.

 

Kokoon painuva, verhosulkimella varustettu Nettel

Monet käyttivät lehtikuvauksessa Contessa-tehtaan Netteleitä, joita kokoon taittuvana oli helpohko kuljettaa mukana. Kamerassa oli verhosuljin, jolla saatiin laajempi valotusaika-alue kuin keskussulkimilla. Tehdas oli perustettu 1902 ja saksituki-Netteleiden valmistus alkoi 1909 jatkuen 1930-luvulle saakka. Esimerkiksi Aamulehdessä käytettiin 1924 hankittua 9x12 Netteliä, ja lehti hankki vielä 1928 Goerz-tehtaan samanlaisen 9x12-mallin.

Solio Oy:n hinnasto 1928 esittelee Nettelin erityisesti ammattivalokuvaajien ja kokeneiden amatöörien suosimaksi kameraksi, joka oli "parhain nopeimpiin silmänräpäyskuviin, urheilukuviin ja kaikkiin muihin". Teksti neuvoi, kuinka sulkija tuli asettaa ½-1/2800 sekunnille. Samassa Solio Oy:n hinnastossa on myös Deckrullo-Netteleiden hintoja: 9x12-koon kamera, jossa on f:2,7 valovoimainen 16,5 cm:n Tessar-objektiivi, maksoi 1550 €.

Nettel esitellään laajemmin Anton Podworsky Oy:n hinnastossa 1931 kokeneille harrastajille, urheilu-, sanomalehti- ja ammattivalokuvaajille sopivana:

"Yhdellä ainoalla otteella saadaan kamera ottovalmiiksi. Saksimaiset tukilaitteet takaavat objektiivilaudan ja levyn ehdottoman samansuuntaisuuden ja ovat asetettavissa objektiiveille eri pitkillä polttoväleillä. Tarkennus voi tapahtua jo kameran suljettuna ollessa. Muutettava-aukkoisella verhosulkijalla voidaan ottaa pikakuvia aina 1/1200 sekuntiin asti koolla 6,5x9 cm ja 1/2000 sekuntiin asti muunkokoisilla koneilla. Aikavalotus tapahtuu värähtelemättä. Metallireunusten tarkasti rajoittama sulkija-aukko pysyy muuttumatta sulkijan toimiessa."

Podworskyn hinnastossa edellä mainitun Tessar-objektiivin hinta oli 1798 €. Hinnastossa on mainittu Zeiss Tele-Tessarin, f:6,3 valovoimaisen ja 25 cm pitkäpolttovälisen objektiivin, hinnaksi 685 €. Objektiivi vastaa polttoväliltään 85 mm kinofilmikameran objektiivia. Hinnaston otsikoinnissa huomaa erityisesti urheilu- ja sanomalehtikuvaajien arvostuksen: heitä ei mainita ammattikuvaajien joukossa.

Tämän kameramerkin käyttäjien kokemuksien tulkintaa vaikeuttaa saksalaisten kameratehtaiden monivaiheinen historia. Contessa-tehdas oli perustettu Stuttgartiin 1909 ja Nettel-tehdas 1901. Ne yhtyivät Contessa-Nettel tehtaaksi 1919 ja valmistivat osittain samoja malleja samoilla nimillä kuin ennenkin.

Suuri ja merkittävä kameratehdas syntyi 1926, kun monet laman kourissa kipristelevät tehtaat yhdistyivät Zeiss Ikon -tuotemerkin alle. Uusi tehdas valmisti entisillä nimillä kameroita, joista osa oli samanlaisia, osa erilaisia kuin itsenäisten tehtaiden tuotteet olivat olleet. Kuvaajat kuitenkin muistelevat vanhoja kameroitaan vain tyyppinimillä, ja siksi on vaikeaa päätellä, millaisia kamerat todella ovat olleet. Uusi yritys pyrki vaikeuttamaan tulevien historioitsijoiden työtä myös myymällä ensin vanhoja varastossa olleita laitteita varustettuina entisillä nimillä mutta uudella logolla.

Asetelmassa kameroita, valokuvauskirjallisuutta, objektiiveja ja palkintoja. Aarne Pietisen Rolleiflex ja Plaubel Makina . 1944. Suomen valokuvataiteen museo Asetelmassa kameroita, valokuvauskirjallisuutta, objektiiveja ja palkintoja. Aarne Pietisen Rolleiflex ja Plaubel Makina. 1944. Suomen valokuvataiteen museo.

Aamulehteen 1927 palkattu Martti Staf muistelee hankkineensa oman 10x15 Nettelinsä heti aloittaessaan työnsä, joten kamera on toden näköisesti ollut Zeiss Ikon -tehtaan tuote. Staf kertoo: "Oli siinä hommaa tällaisen vempeleen kanssa juosta pitkin kattoja", ja muistelee levylle tai pakkafilmille tallentavaa kameraansa:

"Työskentely Nettelillä oli toisenlaista kuin nykyisillä moottoriperillä ja laajalla optiikalla. Olin kuvaamassa eduskunnassa kieltolain käsittelyä. Se kuva oli otettava neljälle levylle. Yhden kerkisin ottaa, kun Ukko-Pekka alkoi puhua. Sitten kansanedustajat istuutuivat ja piti odottaa, että he nousevat taas seisomaan. Sitten kaksi kuvaa ja taas piti varttua. 99 prosenttia se oli odottamista, kunnes lopulta olin saanut kaiken kuvattua. Ne neljä levyä sitten yhdistettiin yhdeksi kuvaksi, ja se oli etusivulla Uudessa Suomessa niin, että tulihan tämä historiallinen asia sitten näin kuvatuksi."

Hede tunsi itsensä kameliksi kulkiessaan ison kameran, jalustan ja 24 lasilevyn kanssa. Hän muistelee laitteita Fotovalo-lehden numerossa 1/1960:

"Useimmat uutisvalokuvaajat käyttivät 9x12 cm:n tai 10x15 cm:n levykokoa. Oli joko vanhempi Deckrulle Nettel tai Contessa Nettel, Zeiss Ikonin valmisteita, varustettuna verhosulkimella ja optiikalla, jonka valovoima oli 3,5 - 6,8. Tarkkana siinä oli oltava etäisyyttä määritellessä, etenkin jos joutui 16,5 tai 18 cm polttovälisellä optiikalla toimimaan. Silloin ei tunnettu vielä etäisyysmittaria eikä liioin varsinaista vaihto-optiikkaakaan."

Vaikka kamerat ajan mittaan pienenivät, oli kuvaajien vielä 1970-luvullakin kanneltava raskaita välineitä mukanaan. Laukku saattoi sisältää kaksi kinofilmikameraa, Rolleiflexin, salamalaitteen, lisäobjektiiveja ja muita varusteita. Laukut olivat usein metallisia, ja kuvaajat käyttivät niitä tien avaajina tungoksessa tai nousivat niiden päälle seisomaan voidakseen kuvata korkeammalta. Tämä kova käyttö myös näkyy säilyneissä laukuissa.

1930-luvulla Nettelit alkoivat käydä vanhanaikaisiksi. Muun muassa Akseli Neittamo ja Aarne Pietinen siirtyivät 10x15 "piirongista", joksi sitä hieman hirtehisesti jo alettiin nimittää, markkinoille ilmestyneeseen Makinaan. Mutta esimerkiksi Hede kaipaili isoa kokoa vielä 1960:

"Vaatimaton mielipiteeni on, että jos esimerkiksi Zeiss Ikon rakentaisi Contessa Nettel-tyyppisen kameran ja varustaisi sen etäisyysmittarilla ja vaihto-optiikalla, saataisiin kamera, joka edelleen parhaiten soveltuisi uutiskuvaajalle päivälehtityöhön.

Ainainen kiire, etenkin telefotokuvia valmistettaessa, mikä lisäksi tapahtuu usein muualla kuin varsinaisessa kuvavalmistamossa, aiheuttaa, että puhtaudesta on tingittävä ja melkein aina työskenneltävä märällä negatiivilla. Tähän ei sovellu kinofilmikoko eikä aina edes 6x6."

Maailmalla Eric Salomonin kuuluisaksi tekemä valovoimainen Ermanox jäi Suomessa harvinaiseksi. Sen valovoimaisella objektiivilla saattoi ottaa kuvia sisällä ilman salamaa. 4,5x6 cm:n levyille kuvanneessa kamerassa oli f:2 valovoimainen 10 cm:n objektiivi. Kameran sulkimessa aika-alue oli 1/20–1/1000 s. Verhosulkimella varustettu Ermanox maksoi Solio Oy:n vuoden 1928 hinnastossa 940 €. Hinnasto muistuttaa, kuinka kameralla voi ottaa silmänräpäyskuvia iltaisin tai jopa parrasvaloissa teatterissa. Mukana seurasivat uushopeakasetit ja laukku.

 

Plaubel Makina

Lehtikuvauksen yleistyessä alettiin käyttää uusia pienempiä ja kevyempiä laitteita. Plaubel-tehdas toi 1920 markkinoille kokoon taittuvan 6,5x9-kokoisen Plaubel Makina -levykameran, jossa voi käyttää myös rullafilmikasettia. Makinaan tuli aikaisekseen valovoimainen, f:2,9, objektiivi 1932. Näihin ensimmäisiin Makinan malleihin sai myöskin pitkäpolttovälisen, f:6,6 valovoimaisen ja 21 cm teleobjektiivin, joka lisäsi kameran suosiota.

Seuraavaksi tehdas tuotti etäisyysmittarilla varustetun mallin 1933 ja 1936 kameran, johon saattoi vaihtaa objektiivin. Sotien jälkeen monet lehtikuvaajat hankkivat Blaubel Makinan. Niitä valmistettiin 1960 saakka, ja Makinoita nähtiin suomalaisten lehtikuvaajien käytössä siihen asti.

Makina oli monessa suhteessa käyttökelpoinen laite. Se taittui kuljetuksen ajaksi mukavasti kokoon, ja sillä kuvattiin nopeaan kehitykseen sopivia 6x9-levyjä. Kameraan sai 1930-luvulta alkaen myös rullafilmiperän, jota voitiin käyttää tilanteissa, joista haluttiin enemmän kuin pari kuvaa. SVO:n hinnasto vuodelta 1931 korosti erityisesti sen sopivuutta tilannekuvaukseen: "Jos haluatte todella hyviä kuvia sekä hyvässä että heikossa valaistuksessa, aina täysin onnistuneita kuvia niin kesällä kuin talvellakin, hankkikaa silloin itsellenne Makina-kamera". Kamera maksoi 865 € ja siihen sai saman luettelon mukaan myös Tele-Makinar 21 cm kaukolinssin 290 eurolla. Uushopeakantisen metallikasetin sai 9 eurolla ja keltalasin 40 eurolla.

Paljon Suomen Kuvalehdelle ja muillekin lehdille kuvia myynyt Sakari Pälsi kirjoitti 1930 valokuvausoppaan Näppäilkää hyviä kuvia, jossa hän estoitta kehui Makinan ominaisuuksia. Kamera esiintyy kirjan monissa oikeita kuvausasentoja ja -tapoja esittelevissä luvuissa ja kuvissa. SVO:n hinnastossa 1931 siteerataan Pälsiä:

"Makina on ainoa tuntemani kamera, jolla tähtääminen ja laukaiseminen käyvät lähimain pyssyn tavoin, yhtä nopeasti ja varmasti. Sen molemmat tähtäysotteet ovat luontevat ja vakavat. Makinalla oppii tähtäyksen ja laukaisun suorittamaan vajaassa sekunnissa ja lisäksi osaa siihen maaliin jota tarkoittaa. Käytettyäni aikaisemmin näppäilykameroissani F/4,5 valovoimaisia linssejä, minua epäilytti F/2,9 Anticomarilla (Makinan linssi) laukoa pikakuvia silmämääräisiltä matkoilta.

Ylen valovoimaisten objektiivien syvätarkkuushan on vähäinen, ja pieninkin erehdys matkanarvioinnissa tuottaa epätarkan kuvan. Mutta Anticomarin syvätarkkuus kyllä riittää. Se on huomattavan suuri, ainakin yhtä suuri kuin muiden F/4,5 linssien, minkä itse kukin voi todeta harjoittaessaan Makinalla matkanarviointia, tähtäystä ja laukaisua."

Lehtikuvaajien käyttämä filmikoko pieneni 1930-luvulla, esimerkiksi Aamulehden kuvaaja Martti Staf hankki itselleen entisen 10x15 levykameran sijaan 9x12 levykameran ja saman vuosikymmenen lopulla 6,5x9 cm levykameran. Hän alkoi kuvata myös 6x6 Rolleiflexilla ja 6x4,5 Rollopilla. Siksi hän joutui ostamaan itselleen 1937 Saksasta suurennuskojeen, koska rullafilmikuvien ruudut olivat liian pieniä sellaisenaan painettaviksi.

 

Ensimmäiset kinofilmikamerat

Leica
Kinofilmikamerojen pioneerista, Leicasta, tehtiin prototyyppejä ja pieni koesarja 1913–1922. Ensimmäinen kaupallinen malli oli 1925 esitelty Leica I. Uuden kameratyypin ideana oli pitkä filmi ja kuvien ottonopeus. Kuvaaja saattoi heti laukaisun jälkeen virittää kameransa uudelleen, ja koska filminsiirto, sulkimen viritys ja laskuri olivat yhdistettyjä, kuvausnopeus lisääntyi huomattavasti verrattuna entisten kameroiden yksittäisten lasilevyjen vaihtamiseen. Yhteen kinofilmikasettiin mahtui 36 kuvaa, ja tarvittaessa kuvaaja voi käyttää kahta kasettia ja poistaa valotetun filmin pikaista kehittämistä varten. Filmi olisi pitänyt kehittää ja kuivata, jotta riittävän kokoinen suurennus olisi voitu tehdä. Kinofilmin 24 mm x 36 mm koon ruutu oli liian pieni painettavaksi sellaisenaan, joten se oli aina suurennettava.

Leicasta ei tullut kovin suosittua lehtikuvauksessa ennen talvisotaa, vaan lehtikuvaajat jatkoivat suurempien kuvakokojen käyttämistä. Leica oli enemmänkin kokeneiden harrastajien väline. Tosin sen suosio kasvoi vielä, kun uuteen Leica II:een tuli 1932 etäisyyden säätöön kytketty etäisyysmittari.

Leicaan sai myös vaihdettavia objektiiveja, ja kuvaaja saattoi käyttää suhteessa pidempiä objektiiveja kuin 9x12 cm:n levyille kuvaavassa kamerassa. Lisäksi kameran ja vaihto-objektiivien pieni koko ja laitteiden keveys mahdollistivat sen helpomman kuljettamisen.

Yksi Leican suosiota rajoittanut tekijä oli sen hinta, Anton Podworsky Oy:n hinnastossa 1931 Leica I kameran hinta 3,5 valovoimaisella 5 cm:n kiinteällä objektiivilla on 840 €, etäisyysmittari 82 € ja lisäkasetti 20 €. Leica-suurennuskonekin maksoi 490 €. Hinnasto esittelee Leican pienoiskameroiden huippusaavutuksena. Käytössä sitä oli silloin yli 40 000 kappaletta. Teksti kertoo sen olleen suuren harrastelijajoukon lisäksi tutkimusmatkailijoiden käytössä, jotka "pitävät sitä välttämättömänä päiväkirjanaan sekä troopillisissa maissa että jääalueilla." Toimittaja, joka oli käyttänyt Leicaansa Zeppelin-kirjan kuvittamiseen, mainitaan erikseen nimeltä. 

Contax
1932 esitelty Contax, jossa oli laaja vaihto-objektiivivalikoima, sai aluksi enemmän suosiota ammattikuvaajilta kuin Leica. Contaxiin liittyi f:1,5 ja f:2,0 valovoimaisia objektiiveja ja pisin etäisyysmittariin kytkeytyvä objektiivi oli 180 mm. Kameraan sai myös ensimmäisen laajakulman, 28 mm. Contaxin takakansi irtosi kokonaan latauksen ajaksi, siksi se oli nopeampi ladata ja helpompi pitää puhtaana kuin Leica, joka ladattiin avaamalla pohjakansi. Myös suljinaikavalikoima oli Leicaa laajempi: 1/2–1/1250 s. Objektiivivalikoima oli aluksi Leican valikoimaa suurempi, mutta Leica vastasi kilpailuun nopeasti suunnittelemalla uusia objektiiveja.

Suomalaisista lehtikuvaajista esimerkiksi Hede sai Contaxin käyttöönsä siirtyessään Pietisen valokuvaamoon, jossa käytettiin myös 10x15:n koon Netteliä ja 6x9:n koon Makinaa. Saman laitesarjan Hede hankki myöhemmin myös omaan kuvaamoonsa.

Contax oli Leicalle kova kilpailija, erityisesti 1936 esitellyt mallit II ja III. Contax I:n suljin oli ollut toiminnaltaan epävarma, mutta Contax II:n ja III:n suljin oli paljon varmatoimisempi. Niissä oli ensimmäisinä kameroina maailmassa kytketty mittaetsin. Leicassa etäisyysmittarilla ja varsinaisella etsimellä oli molemmilla omat ikkunansa. Contax III oli lisäksi maailman ensimmäinen kamera, jossa oli kiinteä valotusmittari. Yksi syy Leican suosioon oli kuitenkin sen halvempi hinta: Leicat maksoivat keskimäärin noin 15 prosenttia vähemmän kuin Contax. 

Exakta Varex
Exakta esiteltiin 1936 Leipzigin kevätmessuilla ensimmäisenä kinofilmipeilikamerana. Siinä oli jo silloin ominaisuuksia, joita muihin kameroihin tuli vasta paljon myöhemmin: aika-alue oli 12-1/1000 s ja itselaukaisimen aikoja saattoi valita kuusi eripituista. Kamera viritettiin ja filmi siirrettiin samalla viritysvivulla, joka alkoi tulla muihin kinokameroihin vasta 1950-luvun lopulla. Lisäksi siinä oli eräänä ensimmäisistä kameroista tehdasvalmisteisena salamatäsmäys lampuille.

 

Kaksisilmäiset rullafilmikamerat

1929 esiteltyä kaksisilmäistä 6x6:n koon Rolleiflexia alettiin käyttää lehtikuvauksessa 1930-luvulla. Sitä pidettiin aluksi "pienenä" kokona ja sitä varten oli hankittava pimiöön uusi suurennuskone. Rolleiflexin suosio perustui sen nopeuteen. Vuonna 1937 esitellyssä mallissa, Rolleiflex Automat, oli viritysvipu joka siirsi filmin ja laskurin sekä viritti sulkimen. Tuolloin useimmissa kameroissa piti virittää suljin ja siirtää filmi erikseen. Monissa kameroissa ei ollut laskuria, vaan kuvaajan tuli filmiä siirtäessään katsoa numeroikkunaan ja lopettaa siirtäminen, kun seuraava rullafilmin paperirainaan painettu numero tuli näkyviin.

Rolleiflexissa kuvaajan ei tarvinnut ladatessaan filmiä tarkkailla numeroita, suojaraina ja filmi vedettiin metallisen rullan ali ja takakansi suljettiin. Automaatin rullasysteemi tunnisti filmin alun, laskuri siirtyi numeroon 1 ja filminsiirto pysähtyi. Lisäksi Rolleiflexin etsin oli hyvä, kuvaaja saattoi tarkkailla kohdetta koko ajan.

Rolleiflex ja sen kopiot tulivat sotien jälkeen erittäin suosituiksi, ja mallista tuli hallitseva kameratyyppi 1960-luvulle saakka. Rolleiflex näkyy melkein jokaisen kuvaajan kaulassa kuvaustilanteissa otetuissa kuvissa. Rollei sai kilpailijoita myös yksisilmäisistä rullafilmikameroista, joissa oli vaihdettavat objektiivit. Muitakin kaksisilmäisiä rullafilmikameroita valmistettiin, mutta niitä lehtikuvaajat eivät juurikaan käyttäneet.


Teksti Ossi Asikainen

Osoite
Kämp Galleria
Mikonkatu 1, 00100 Helsinki
Katso kartalla Kämp Galleria
Aukioloajat
ma–pe 11–20, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy
Osoite
Kaapelitehdas
Kaapeliaukio 3, G-rappu, 00180 Helsinki
Katso kartalla Kaapelitehdas
Aukioloajat
ti–su 11–18, ke 11–20
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy