Kansainvälinen museopäivä Kaapelimuseoissa

Kansainvälistä museopäivää vietetään eri puolilla maailmaa torstaina 18.5. Tänä vuonna juhlapäivä osuu helatorstaille, joka onkin mainio päivä lähteä museokierrokselle! Museopäivää juhlitaan tietysti myös Kaapelimuseoissa! Kolmen museon näyttelyistä löytyy nähtävää moneen makuun ja lisäksi päivän ohjelmassa on opastuksia ja improtuokioita. Ilmainen sisäänpääsy koko päivän!

 

Ohjelmassa: 

Suomen valokuvataiteen museossa 

Klo 13 Opastus näyttelyihin  

Näyttelyt: Empatiakone, Etsin, Kehosi muuttaa kaiken 

Maija Tammen kolmesta suurikokoisesta installaatiosta koostuva näyttely Empatiakone pohtii, miksi tunteita tulee kuunnella ja ymmärtää, mutta miksi niihin ei kannata täysin luottaa. Pysyvä näyttely Etsin kertoo kaiken valokuvan menneisyydestä, nykyisyydestä ja ehkä hieman tulevaisuudestakin. Kehosi muuttaa kaiken -näyttely kertoo trans- ja queeryhteisöjen kauneudesta, rakkaudesta ja hyvinvoinnista. 

 

Teatterimuseossa 

Klo 12.30, 13.30 ja 14.30 Improtuokiot: Heitä aivot narikkaan Teatterimuseon improtuokioissa! Koko perheelle sopivat tuokiot alkavat improlämmittelyillä ja jatkuvat pikahahmojen luomiseen. Lopuksi hahmot ottavat haltuunsa Maneesin tanssilattian. Rohmuaako hahmosi koko tilan vai hiippaileeko hän tanssilattian laitamilla? Improtuokioiden kesto n. 20 minuuttia. 

Näyttelyt: Tarpeisto pääroolissa, Everybody dance, Arkadia-teatteri 

Everybody Dance! on näyttely tanssimisen riemusta. Tule muistelemaan takavuosien hittitansseja ja luomaan uusia! Tarpeisto pääroolissa -näyttelyssä pääset herkuttelemaan tarpeistolla ja tutustumaan tarpeistonvalmistajien taidonnäytteisiin. Arkadia-teatterin pukuhuoneessa voit vaihtaa roolia tai hypätä pukusuunnittelijan tai valomestarin kenkiin. Esiripun avautuessa paikka näyttämöllä on vapaa! 

 

Hotelli- ja ravintolamuseossa 

Klo 12 Nostalgia-opastus: Tule jakamaan kanssamme maistuvia muistoja. Opastettujen muistelukierrosten aikana tutustumme valittuihin paloihin Makuasioita-näyttelystämme ja muistelemme yhdessä menneitä makuja ja kokemuksia. Samalla pääsemme pohtimaan, millaisen jäljen me jätämme suomalaiseen ruoka- ja juomakulttuuriin. 
 
Klo 14, 15 ja 16 FOOD TATTOO -vartit: Tule kuulemaan miten tatuoinnit solahtavat osaksi ruoka- ja juomakulttuuria ja millaisia merkityksiä tatuoinneilla on kantajilleen. 

Näyttelyt: Makuasioita, Food Tattoo 

 

Toivotamme kaikki museoiden ystävät lämpimästi tervetulleiksi! 

Kaapelimuseot
Kaapeliaukio 3, Helsinki
18.5.2023 klo 11–18
Osoite
Kaapelitehdas
Kaapeliaukio 3, 00180 Helsinki
Katso kartalla Kaapelitehdas
Aukioloajat
ti–pe 11–19, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy