Epämukavuutta ja kehtaamista

Iiu Susiraja: Treeni, 2010, sarjasta Hyvä käytös. Mustesuihkutuloste. Suomen valokuvataiteen museo. D2011:34/12:

Kookas nuori nainen seisoo huoneen nurkkaan sijoitetulla juoksumatolla, nojaa sen kaiteeseen ja katsoo kohti. Hän ei kuntoile, vaan on kääntynyt matolla sivuittain. Hänen takanaan on ikkuna, josta näkyy korkeita kuusia. Hänellä on yllään sinänsä joustavan näköiset vaatteet, joissa kuntoilu kyllä onnistuisi: lyhyet mustat housut ja pitkä, väljä turkoosi t-paita. Mustien nilkkasukkien verhoamat jalkaterät tuskin erottuvat mustasta juoksumatosta, kuin ne uppoaisivat sen liikkumattomaan virtaan. Päässään naisella on valkoinen pipo, josta laskeutuvat hartioille asti ulottuvat palmikot. Kyseessä eivät tosin ole hiukset, vaan kaksi palmikoitua pullapitkoa.

Naisen ilmeestä en ole ihan varma. Naama peruslukemilla, mutta olisiko ilmeessä samalla ärtymystä? Päättäväisyyttä? Alistuneisuutta? Murjotusta? Ahdistusta?

Ilmeetön tuijotus toistuu usein Iiu Susirajan (s. 1975) teoksissa. Hän kuvaa itseään; hahmossa on performanssia, totta ja leikkiä. Hän on sanonut pyrkivänsä kuvatessaan sellaiseen tilaan, ettei poseeraisi. Se on yllättävän vaikeaa. Paitsi kasvot, myös vartalo on liikkumattomana, jokseenkin ilmeettömässä asennossa.

Teoksen nimi on Treeni, ja se kuuluu sarjaan Hyvä käytös. Kuntoilu kuuluu asiaan, peruskunnostaan huolehtiminen on hyvää käytöstä. Mukavaahan se ei välttämättä ole.

Olisiko pullapitkojen asettaminen hiusten tilalle pipon sisään myös hyvää käytöstä jossakin kontekstissa? Ja jos, niin millainen konteksti se olisi? Ehkä se voisi olla kylähulluuden sisäinen logiikka, sillä kylähulluja Susiraja arvostaa. Tulisiko pitkojen ja pipon yhdistelmästä jonkinlainen suojakypärä liiallista terveellisyyttä vastaan?

Pullapitko nähdään eri rooleissa muissakin Susirajan teoksissa. Esineiden tai ruoka-aineiden ja oman vartalon humoristinen, mutta ei varsinaisesti hyväkäytöksinen törmäyttäminen on hänen taiteessaan keskeinen elementti. Susiraja on sanonut käyttävänsä tätä menetelmää vaikeiden asioiden etäännyttämiseen. Teoksillaan hän kuulemma haluaa haistattaa pitkät kaikille, mutta toisaalta myös välittää katsojalle saman tunteen, jonka hän itse on kokenut. Ainakin epämukavuutta ja turhautumista välittyy, mutta katsoja kokee kenties lisäksi hämmennystä, myötätuntoa tai myötähäpeää, voimaantumista, helpotusta ja riemua.

Iiu Susirajan taide on niittänyt suosiota myös kansainvälisesti. Viime vuonna hänen teoksiaan nähtiin muun muassa New Yorkissa ja Los Angelesissa. Ensi vuonna hänellä on näyttely Kiasmassa. Ensimmäinen museonäyttely oli Arjen tyylipuhdas suoritus Valokuvataiteen museossa vuonna 2010.

Susirajan teoksista on kirjoitettu paljon sekä suomen- että englanninkielisissä medioissa. Ne on nähty perinteisen naiskuvan ja omakuvan sekä sosiaalisen median selfie-kulttuurin haastajina. Erityisen radikaalilta vaikuttaa edelleen se, että nainen kuvaa itseään pyrkimättä lainkaan luomaan vaikutelmaa kauneudesta - päinvastoin ”syleillen” rumuutta. Suomalaisessa nykytaiteessa naisrumuutta on tutkinut Susirajan ohella ainakin Stiina Saaristo, joka myös toimii itse kuviensa mallina ja virittää teostensa tunnelmaa esineiden avulla. Epämukavuuden ja groteskin kehokokemuksen ilmentymä on myös Heli Rekulan teos Hyperventilation, josta Susiraja on kertonut saaneensa innoitusta. Taidehistorioitsija Stefanie Snider näkee Susirajan teoksissa poliittista voimaa, joka syntyy siitä, miten lihava vartalo niissä esitetään: normeista piittaamatta, ei halun mutta ei myöskään pilkan tai paheksunnan kohteena, vaan sarkastisena ja rehellisenä subjektina, joka osoittaa arkisissa esineissä ja käytännöissä piilevän naurettavuuden.

Naiseus- ja kauneusnormien kyseenalaistamisen lisäksi teoksiin mahtuu paljon muutakin. Kuten kylähulluuden, alitajunnan, kehtaamisen, outouden ja absurdin juhlaa. Ja rehellistä, ajoittaisen ankeuden hyväksyvää suomalaisuutta? Taidehistorian kandidaatintyönsä Susirajasta tehnyt Eeva Halkosaari kirjoittaa, ettei Susiraja kuvaa teoksissaan vain naista, vaan ”suomalaista” olemista, hitautta ja harmautta. Aki Kaurismäen elokuvien henkilöhahmoihinkin Susirajaa on verrattu. Ehkä tunnelmassa onkin jotain suomalaisnäkökulmasta erityisen tunnistettavaa. Murjottavat suomalaiset saattavat olla klisee, mutta kuvista murjotus ei tartu; päinvastoin, se tuo hymyn toisen suomalaisen huulille.

Sofia Lahti, kokoelma-amanuenssi, 2018

 

Artikkeleita ja opinnäytteitä Iiu Susirajan tuotannosta:

Frank, Priscilla: Artist’s Strange and Beautiful Images Challenge our Definition of the Selfie. Huffington Post, 20.10.2014.

Gould, Kaarina: Iiu Susiraja on keeping control of the gaze. Collecteurs magazine, 12.12.2018.

Halkosaari, Eeva: Perinnepirkot huomio. Iiu Susirajan omakuvat sosiaalisen median ylläpitämän perinteisen naiskuvan haastajina. Kandidaatintutkielma, taidehistoria. Jyväskylän yliopisto, 2015.

Jauhiainen, Jenna: Kallio calling - Otto Maja and Iiu Susiraja. Mustekala, 15.7.2011.

Jolley, Ben: Iiu Susiraja’s body talking selfies. Dazed digital, 15.10.2014.

Karttunen, Ulla: It Is Attitude That Kills. Estetiikkaa Susirajalta. 2011.

Pasanen, Annu: Voin hyvin, kiitos - haastattelussa Iiu Susiraja. Edit-taidemedia 20.6.2016.

Sauer, Lea: Finnische Fotokunst: Gnadenlose Schönheit von Iiu Susiraja. Café Babel, 24.10.2014.

Skoglind, Sandra: Dåligt uppförande. Om identitet, gebus och kroppens politik I Iiu Susirajas fotografiska självframställningar. Kandidatuppsats, konstvetenskap. Södertörns högskola, 2014.

Snider, Stefanie: On the Limitations of the Rhetoric of Beauty: Embracing Ugliness in Contemporary Fat Visual Representations. Kirjassa On the Politics of Ugliness (toim. Sara Rodrigues & Ela Przybylo), 2018.

Susiraja, Iiu: puhe TEDx, 29.11.2011 (youtube.com/watch?v=crp8iDQgFDg)

Suvanto, Tiina: Poliittisuuden perilliset. Sukupuolen esittämisen ja katseen politiikka Goldsteinin, Susirajan ja Hagenin valokuvataiteessa. Pro gradu -tutkielma, tiedotusoppi. Tampereen yliopisto, 2015.

Kokoelmanosto
Valokuvataitelija Iiu Susiraja (s. 1975) löytää kuvataiteen vuosisataisesta asetelmatraditiosta uutta ammennettavaa.
Näyttelyt
Näyttelyn kuvissa arjen sääntöjä rikotaan oudoilla yhdistelmillä ja kurittomalla tavalla käyttää tuttuja esineitä.
Kokoelmanosto
Hannu Väisäsen kuvasarja kertoo helsinkiläisen aikuisopiskelijan arjesta.
Kokoelmanosto
”Kuvassa olen minä, mutta en kuitenkaan. Siinä olet myös sinä jollain tavalla.” -Elina Brotherus
Osoite
Kämp Galleria
Mikonkatu 1, 00100 Helsinki
Katso kartalla Kämp Galleria
Aukioloajat
ma–pe 11–20, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy
Osoite
Kaapelitehdas
Kaapeliaukio 3, G-rappu, 00180 Helsinki
Katso kartalla Kaapelitehdas
Aukioloajat
ti–su 11–18, ke 11–20
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy