Vielä elokuun 2025 ajan Suomen valokuvataiteen museossa on esillä kansainvälisesti tunnetun valokuvaajakollektiivin Activestillsin näyttely, joka tuo esiin palestiinalaisten sortoa, vastarintaa ja arkea valokuvan keinoin. Kollektiivin työt dokumentoivat Israelin miehitystä ja ihmisoikeusloukkauksia, mutta samalla ne ovat osa aktivismia – todisteita ja puheenvuoroja. Tämä näyttely tarjoaa ajankohtaisen kontekstin myös museon omassa kokoelmassa oleville valokuvataiteilija Leena Sarasteen Palestiina-kuville.
Leena Saraste matkusti 1980-luvun alussa palestiinalaisten pakolaisleireille Libanoniin – ei reportterina, vaan taiteilijana. Hänen kuvissaan sota ei ole spektaakkeli, vaan tausta ihmiskohtaloille, tunteille ja arjelle. Saraste oli mukana järjestötoiminnassa ja sai Palestiinan taiteilijaliitolta kutsun tulla vierailemaan Beirutissa. Epäröinnin jälkeen hän lähti, ja kameran takaa syntyi kuvallinen todistus, joka on yhä koskettavaa katsottavaa.
Leena Saraste, Beirut, syyskuu 1982. Surijat ovat palestiinalaispakolaisia, joiden läheisiä on kuollut Israelin piirittäessä ja pommittaessa Länsi-Beirutissa sijainnutta pakolaisleirialuetta elokuussa tai syyskuussa 1982. Hopeagelatiinivedos. Suomen valokuvataiteen museo, D1983:85/8.
Sarasteen kuvat – kuten ikoninen surevia esittävä otos, jossa lohdutus ja itku ovat samassa kuvassa – eivät pyri shokeeraamaan. Ne kutsuvat pysähtymään. Kuvissa on voimaa, koska ne ovat intiimejä, inhimillisiä. Saraste tallensi äitien surua hautausmailla, lasten hymyä raunioiden keskellä ja pakolaisleirin tiivistä yhteisöllisyyttä. Kuvat eivät ole ulkopuolisen uteliaisuutta, vaan katsovat maailmaa sisältä päin.
Erityisen merkityksellisiä ovat Sarasteen muistelmat kuvausmatkoiltaan. Hän kertoo, kuinka vaikeaa oli löytää kuville julkaisukanavia – kiinnostus heräsi usein vasta tragedian, kuten Sabran ja Shatilan verilöylyjen jälkeen. Toivo ja selviytyminen eivät olleet uutisia, mutta kuolema oli. Saraste myös palasi vuosien päästä samoihin leireihin ja löysi perheitä, jotka oli aiemmin jo lehtien sivuilla julistettu kuolleiksi.
Leena Saraste, Sabra-Shatilan pakolaisleiri, 1982. Kaksi palestiinalaisnaista tervehtii toisiaan poskisuudelmalla pommitetulla kadulla. Hopeagelatiinivedos. Suomen valokuvataiteen museo, D1983:85/5
Sarasteen valokuvissa yhdistyvät dokumentaarisuus ja esteettisyys tavalla, joka pakottaa katsomaan pidempään. Ne eivät ole vain journalistisia todisteita tai taiteellisia tulkintoja – ne ovat muistamista. Kuvissa on läsnä toivo, jopa silloin, kun taustalla on sorto ja tuho. Saraste itse sanoo, että kuvan pitää olla niin kaunis, että sen jaksaa katsoa – että informaatio ehtii perille ennen kuin katse torjuu.
Leena Saraste, Sabra-Shatilan pakolaisleiri, 1982. Israelin pommituksissa elokuussa 1982 tuhoutuneita rakennuksia ja katunäkymää Länsi-Beirutin pakolaisleirialueella, jossa asui Palestiinan pakolaisia. Hopeagelatiinivedos. Suomen valokuvataiteen museo, D2007:77/10.
Suomen valokuvataiteen museon kokoelmissa olevat Sarasteen kuvat muodostavat omanlaisensa visuaalisen historian aikakaudesta, jota on usein kerrottu toisenlaisin kuvin ja sanoin. Nyt, Activestillsin näyttelyn rinnalla, ne saavat uuden kontekstin. Kaksi sukupolvea ja kaksi näkökulmaa – sama aihe, sama vaatimus: että katsomme tarkemmin.
Teksti: Jenna Jauhiainen, viestintäassistentti
Lähteet:
Valokuvataiteen museon arkisto
Leena Saraste, 1983: Rakkaani, Palestiina. Helsinki: Tutkijaliitto.
