Sininen mies maalaa sinistä vesivärityötä sinisen pöydän ääressä sinisessä huoneessa. Kuva on pienikokoinen pinnakkainen eli valotettu suoraan negatiivista paperille. Sitä ei ole sävytetty siniseksi, vaan vedos on sinisenä syntynyt. Sinisyyden syy on vedospaperin valoherkän pinnan kemiallisessa koostumuksessa.
Syanotypia on vedostusmenetelmä, jossa valotettavalle pinnalle levitettävän valoherkän aineksen muodostaa ammoniumferrisitraatin ja kaliumferrisyanidin yhdistelmä. Molemmat ovat rautasuoloja. Sellaisenaan niistä ensin mainittu on väriltään keltaista ja jälkimmäinen oranssinpunaista, mutta kun näistä suoloista tehdyllä liuoksella herkistetty paperi altistuu päivänvalolle, se muuttuu siniseksi. Kyseessä on yksi vanhimmista valokuvan vedostusmenetelmistä: sen kehitti brittiläinen tiedemies John Herschel vuonna 1842.
Syanotyypin preussinsininen on kirkkaimmillaan samantapainen kuin kallisarvoisen lapis lazulin, jota on käytetty väripigmenttinä ja korukivenä. Syanotyypeille sinisyys ei kuitenkaan tuonut vastaavanlaista arvokkuuden vaikutelmaa, vaan menetelmää käytettiin lähinnä helppoutensa ja vedosten hyvän säilyvyyden vuoksi. Siitä tuli esimerkiksi arkkitehtien, insinöörien ja rakennuspiirtäjien suosima edullinen tapa tuottaa kopioita piirustuksista. Kopiossa tummat ääriviivat valkoisella pohjalla kääntyivät valkoisiksi viivoiksi sinisellä pohjalla. Myös kuvan sininen mies, arkkitehti Usko Nyström, on varmasti tehnyt sinikopioita piirustuksistaan.
Johannes Schalin, talvimaisema, n. 1900–1905. Syanotyyppi. Suomen valokuvataiteen museo D1981:30/53
Varhaisia valokuvataiteilijoita, piktorialisteja, sininen kiinnosti siinä missä muutkin sävyt. Sinisyyttä saatettiin lisätä vedoksiin myös jälkeenpäin sävyttämällä. Johannes Schalinin (1881–1906) pienikokoisissa vedoksissa on useita kauniita syanotyyppimaisemia.
Syanotypia soveltuu mainiosti myös ilman kameraa ja negatiivia syntyviin fotogrammeihin, joissa esineiden siluetit saadaan tallennettua asettamalla ne suoraan valotettavan paperin päälle. Ensimmäinen tunnettu syanotypisti Anna Atkins tallensi lukuisien kasvien muotoja sinisiin fotogrammeihin, jotka koottiin albumeiksi ja on sittemmin julkaistu kirjoina.
Hopeagelatiinimenetelmän ja värivalokuvan yleistymisen myötä syanotypia jäi marginaaliin, mutta nykyisin se on taas monien taiteilijoiden ja harrastajien suosiossa. Kun herkistys on hallussa, sinisen valokuvan voi vedostaa vaikka kankaalle tai kananmunan kuorelle.
Syanotypiakursseja on tarjolla myös museon pimiökurssiohjelmistossa. Kursseihin voi tutustua tästä linkistä.
Teksti: Sofia Lahti, amanuenssi
Tietoa syanotypiamenetelmästä: https://www.mikeware.co.uk/downloads/Cyanomicon_II.pdf
Anna Atkinsin kirja verkossa: https://nhm.primo.exlibrisgroup.com/view/BookReaderViewer/44NHM_INST/12190875980002081
