Pilvet kirjaston yllä

Juuso Noronkoski – Mikko Rikala: Clouds over the Library, 2015. Installaatio Suomenlinnan galleria Augustassa. Kuva: Virve Laustela / Suomen valokuvataiteen museo.

Juuso Noronkosken ja Mikko Rikalan yhteisteos Clouds over the Library (2015) koostuu kahdesta osasta. Toinen osa on kirja, jonka sivuilla toistuu yhä uudelleen kuva kirjastossa istuvasta miehestä. Kuva on sivu sivulta epäselvempi: sitä on skannattu ja tulostettu ja skannattu yhä uudelleen, kunnes viimeisen tulosteen skannaus on tuottanut enää pelkkää harmaata. Kirjan lisäksi teokseen kuuluu kehystetty mustavalkoinen valokuva: rantamaisema, jossa pilvet leijuvat väreilevän veden yllä. Kirjan alkusivujen kuvissa, joissa yksityiskohdat vielä erottuvat, saman kehystetyn maiseman voi havaita riippuvan kirjaston seinällä miehen takana.

Pilvi on monelle valokuvaajalle elintärkeä arkistointiväline, jonne kuvatiedostot tallennetaan. Kokonaisia kirjastojakin mahtuu pilvipalvelun sisään! Valokuvan ensimmäisinä vuosikymmeninä pilvet olivat sen sijaan kuvaajille kiperä haaste: varhaisten, ortokromaattisten mustavalkonegatiivien sävyherkkyyksillä pilvien tavoittaminen oli lähes mahdotonta, koska siniset kohteet toistuivat hyvin vaaleina. Taivaista tuli kuvissa tasaisia, valkoisia pintoja. I.K. Inha suositteli ratkaisuksi ortokromaattisten lasinegatiivien itse värjäämistä punaisilla väreillä sekä keltasuotimen käyttöä kamerassa. Joskus taivaalle on saatu sävyjä myös vedosta retusoimalla. Muitakin ratkaisuja oli: pilviä oli myytävänä ainakin Nyblinin valokuvaustarvikeliikkeessä. Kyseessä olivat negatiivit, joissa oli vain pilven kuva. Siitä pilvi voitiin lisätä maisemakuvaan vedostusvaiheessa. Taitavat kuvaajat tekivät tällaisia varapilvinegatiiveja itsekin.

Aarne Tengén / Silja Korkela: Aarne kirjastohuoneessa, 1934. Digitoitu alkuperäisnegatiivista. Suomen valokuvataiteen museo. D1977:35/1427

Aarne Tengén / Silja Korkela: Aarne kirjastohuoneessa, 1934. Digitoitu alkuperäisnegatiivista. Suomen valokuvataiteen museo. D1977:35/1427

Kirjaston seinällä riippuvassa rantamaisemassa pilvet erottuvat; kuvaajalla on mahdollisesti ollut jo käytössään 1930-luvulla markkinoille tullutta pankromaattista filmiä, joka oli herkempää myös sinisen sävyille. Maisemakuvan tekijä on sen edessä istuva mies: harrastajakuvaaja, valtioneuvoston ylikirjaaja Aarne Tengén. Hän lienee pitänyt tuota maisemakuvaansa erityisen onnistuneena, koska on suurentanut ja kehystänyt sen seinälleen.

Miten Tengénin maisemakuva ja kuva Tengénistä kirjastossa ovat päätyneet Noronkosken ja Rikalan teokseen Clouds over the Library?

Teos on seurausta newyorkilaisen kuraattori Boshko Boskovicin näyttelyprojektista. Hän kutsui joukon valokuvan tai filmin parissa työskenteleviä nuoria kuvataiteilijoita tekemään uusia teoksia, jotka pohjautuisivat tavalla tai toisella Suomen valokuvataiteen museon kuva-arkiston aineistoihin. Boskovic valitsi kokoelmatietokannastamme alustavasti erityyppisiä kuvakokonaisuuksia, joita ehdotti mukana oleville taiteilijoille. Taiteilijat halusivat itsekin tutustua tietokantaan, ja samalla heräsi uteliaisuus itse kuvia ja niiden materiaalisuutta kohtaan. Juuso Noronkosken ja Mikko Rikalan teosten lähtökohdaksi valikoitui Aarne Tengénin 2200 negatiivin arkisto. Se herätti kiinnostuksen siitäkin huolimatta, että suuri osa negatiiveista on digitoitu museolla aivan digikuvakauden alkuaikoina, ja nuo tietokantaan liitetyt vanhat kuvatiedostot antoivat vain viitteellisen käsityksen kuvien sisällöstä. Taidehanketta varten joitakin negatiiveja digitoitiin uudelleen.

 Virve Laustela / Suomen valokuvataiteen museo.

Aarne Tengénin originaalinegatiivit esillä Reinterpreting the Frame -näyttelyn vitriinissä Suomen valokuvataiteen museon Kuvakulmassa, 2015. Kuva: Virve Laustela / Suomen valokuvataiteen museo.

Teokset olivat esillä Helsingissä alkuvuodesta 2015 kahdessa peräkkäisessä näyttelyssä: Interpreting the Frame Suomenlinnan Galleria Augustassa ja Reinterpreting the Frame Valokuvataiteen museon Kuvakulma-tilassa. Jälkimmäisessä painottui museon ja kokoelmien näkökulma, ja myös teosten lähtökohtana toimineita alkuperäisaineistoja voitiin asettaa esille vitriiniin.

 Virve Laustela / Suomen valokuvataiteen museo.

Juuso Noronkoski – Mikko Rikala: Clouds over the Library, 2015. Yksityiskohta teoksesta. Kuva: Virve Laustela / Suomen valokuvataiteen museo. D2016:8

Kenties vanhojen, pikselimössöisten kuvatiedostojen karu ulkomuoto vaikutti osaltaan siihen, miten Clouds over the Library -teoksen kirja näyttää kuvan rappeutumisen: kun originaalin korvaa kopio ja kopion kopion kopion kopion kopio, sekä tietosisältö että esteettiset ominaisuudetkin katoavat ja unohtuvat vähitellen. Teos kokonaisuudessaan herättää kysymyksiä alkuperästä, alkuperäiskuvan ja kopion suhteesta. Kehystetty maisemakuva on myös kopio, mutta laadukas sellainen: se on tarkka suurennos kirjastokuvan yksityiskohdasta. Silti tästäkin kopiosta puuttuu osa alkuperäisen kuvan sisällöstä. Kirjaston kuva on rajattu niin, että maisemakuva ei näy kokonaan; näkyvä osa voi olla lähes koko kuva tai vain kapea kaistale siitä. Uudessa teoksessa ei ole kuitenkaan pyritty rekonstruoimaan maiseman puuttuvaa osaa, vaan se on tuotettu ja kehystetty sellaisena kuin me sen näemme.


Teksti: Sofia Lahti, kokoelma-amanuenssi, lokakuu 2017

P.S. Museon kokoelmakuvia on käytetty uusien taideteosten lähtökohtina muissakin hankkeissa. Niistä kerrotaan muun muassa tässä blogitekstissä.

Kokoelmanosto
Matti Saanio tallensi Aarno Ruusuvuoren (1925–1992) suunnitteleman Roihuvuoren kansakoulun rakentamista ja vastavalmistuneen koulun tiloja ja käyttäjiä.
Kokoelmanosto
Saila Purasen mustavalkoisissa kuvissa vanhat televisiolaatikot on hävitetty litistämällä, ja ritinä, rätinä ja kohina on poistettu hienosäädöillä.
Kokoelmanosto
Mielikuvissa vanhojen valokuvien tytöillä on aina kireät letit, jäykkä ryhti ja tuima ilme. Todellisuus ei vastaa näitä mielikuvia tässä Harald Rosenbergin ottamassa kuvassa.
Kokoelmat
Suomen valokuvataiteen museon kokoelmissa lähes 3 miljoonaa valokuvaa. Museolla on myös tuhansien valokuvaukseen liittyvien esineiden kokoelma, valokuvakirjasto ja asiakirja-arkisto.
Osoite
Kämp Galleria
Mikonkatu 1, 00100 Helsinki
Katso kartalla Kämp Galleria
Aukioloajat
ma–pe 11–20, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy
Osoite
Kaapelitehdas
Kaapeliaukio 3, 00180 Helsinki
Katso kartalla Kaapelitehdas
Aukioloajat
ti–su 11–18, ke 11–20
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy