Sinä ja minä rintaneulassa, sinä ja minä kalvosinnapissa

Toinen, tismalleen yhtä pieni ja pyöreä kuva on kalvosinnappina. Siinä on nuori nainen. Onkohan toisessa napissa ollut sama nainen vai kenties mies? Kuvittelen, että nämä valokuvakorut on hankittu jonkin juhlapäivän, vaikkapa kihlauksen kunniaksi. Sellaisina päivinä myös mentiin valokuvaamoon kuvattavaksi.

Kalvosinnappi, tekijä tuntematon, 1800-luvun loppupuoli. Valokuvataiteen museo D2019:12.

120 vuotta sitten nuo valokuvakorut ovat saattaneet olla muoti-ilmiö, vaikka itse törmäsinkin niihin ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Ne hankittiin vastikään museon kokoelmiin esimerkkeinä valokuvan käyttämisen ja näyttämisen historiasta.

Mielitietyn kuva korussa on toki ollut mahdollinen jo ennen valokuvan keksimistä: 1700-luvulla sydämen valitusta maalattu miniatyyrimuotokuva olisi ollut medaljongin sisällä, piilossa kannen alla. Nämä valokuvakorut olivat kuitenkin aikansa uutuuksia. Tyypillisin valokuvan formaatti tuolloin oli kyllä myös helposti mukaan otettavaa taskukokoa: pahville pohjustettu, hiukan älypuhelinta pienempi visiittikorttikuva. Ne sijoitettiin albumiin tai kehyksiin.

Nyt meillä on taskussamme tuhansia valokuvia. Tai miljoonia, jos otetaan huomioon oman puhelimen muistikortin lisäksi kaikki ne, jotka saa esiin avaamalla vaikka Instagramin. Myös puhelimen suojakuorta, paitaa tai kangaskassia voi koristaa tulostettu tai painettu valokuva – kuten myös hiirimattoa, mukia, kenkää tai kelloa. Kaikki on nähty. Minkähän takia nämä pienet, vanhat korut kuitenkin tuntuvat niin erityisiltä? Johtuisiko se siitä, että ne ovat nyt harvinaisuuksia, silminnähden kaukana nykyajan valokuvatuotteista? Vai olisiko niihin tallentunut aavistus siitä noin 120 vuoden takaisesta uutuudenviehätyksestä ja juhlan tunnusta?

Sofia Lahti, kokoelma-amanuenssi