Elisabeth Ohlson, sarjasta Ecce Homo.

ELISABETH OHLSON
ECCE HOMO

Elisabeth Ohlsonin valokuvanäyttely "Ecce Homo" muistuttaa katsojaa inhimillisen elämän peruskysymyksistä, rakkaudesta, ihmisoikeuksista ja toisen ihmisen hyväksymisestä ihmisenä. Taiteilija haluaa tunnustavana kristittynä ilmaista näyttelyllään sen, että Jumalan rakkaus koskee kaikkia ihmisiä.

Elisabeth Ohlson kuvaa lavastetuissa valokuvissaan Jeesuksen elämää nykyajassa. Hän valitsi Raamatusta kaksitoista tapahtumaa, joita hän tulkitsee nykyaikaan tuotuina ja homojen ja transvestiittien elämäntilanteen kautta. Valokuviensa lähtökohtia kuvatessaan hän on todennut usein unohdettavan, että Jeesus seurusteli nimenomaan vähäosaisten ja sorrettujen kanssa.

Niinpä kun Jeesus Raamatun mukaan ratsasti aasilla Jerusalemiin, hän taluttaa Ohlsonin valokuvassa polkupyörää homojen ja lesbojen kulkueessa Tukholmassa. Kun Raamatussa enkeli ilmoittaa Marialle tämän raskaudesta, valokuvassa enkeli ilmestyy naisparille, Marialle ja Leilalle. Leila on tullut raskaaksi keinohedelmöityksen avulla. Transvestiittien ottamista kuvaamaan opetuslapsia ehtoollisella Ohlson perustelee sillä, että miehet, joilla on tarve pukeutua naisen vaatteisiin ja elää naisen roolissa, ovat hyvin alhaalla sosiaalisessa hierarkiassa.

Kuvat on voimakkaan symbolisia. Jeesuksella esimerkiksi on ehtoollisella transvestiittien käyttämät kengät jalassaan, mikä ilmaisee pyrkimystä todella ymmärtää toisen elämää ja valmiutta jakaa taakkaa hänen kanssaan.

Elisabeth Ohlson sanoo, että hänen tarkoituksensa ei ole loukata näyttelyllä. Hän on myös ilmoittanut, etteivät hänen teoksensa kuvaa Jeesusta homoseksuaalina vaan henkilönä, joka toimii heidän keskellään.

Näyttelyn teokset ovat suurikokoisia ja muistuttavat historiallisia maalauksia, joissa kuvataan Raamatun tapahtumia. Ohlson on maininnut innoituksen lähteikseen muun muassa Michelangelon, Dorèn ja Caravaggion. Näyttelyn nimi "Ecce Homo" merkitsee suomeksi "Katso ihmistä". Pontius Pilatus lausui nuo sanat ruoskituttuaan Jeesuksen.

Ajatus näyttelystä syntyi Elisabeth Ohlsonin ystävän kuoltua Aidsiin 1990-luvun alussa. Tuolloin eräät kristilliset ryhmän pitivät sairautta Jumalan rangaistuksena. "Ymmärsin tuolloin, kuinka suuri vastuu kirkolla on puhuessaan homoseksuaalisuudesta. Raamatun päivien aikainen etiikka ja moraali ovat edelleen voimassa", Ohlson toteaa.

Elisabeth Ohlson on syntynyt vuonna 1961. Hän asuu ja työskentelee Tukholmassa. Ohlson aloitti lehtikuvaajana, ja vuodesta 1988 hän on toiminut vapaana valokuvataiteilijana. Teoksissaan hän on aikaisemminkin käsitellyt homoseksuaalisuutta.

Näyttely oli ensimmäistä kertaa esillä Tukholmassa kesällä 1998. Se herätti voimakkaita reaktioita puolesta ja vastaan. Valokuvien esittäminen Uppsalan tuomiokirkossa saman vuoden syksyllä aiheutti kiivasta väittelyä Ruotsin kirkon sisällä, kuitenkin arkkipiispa KG Hammar hyväksyi näyttelyn viemisen kirkkoon.

Ecce Homo -näyttelystä on julkaistu näyttelyluettelo sekä Alber Bonnierin kustantama ja Gabriella Ahlströmin kirjoittama kirja "Ecce Homo -berättelsen om en utställning".

Näyttely on järjestetty yhteistyössä Helsingin seudun Seta ry:n kanssa ja se on osa Helsinki 2000 kulttuurivuoden ohjelmistoa.

Suomen valokuvataiteen museo
1. kerros

Kaapelitehdas, Kaapeliaukio 3, Helsinki

16.6.–6.8.2000
Teoskuvia
Osoite
Kämp Galleria
Mikonkatu 1, 00100 Helsinki
Katso kartalla Kämp Galleria
Aukioloajat
ma–pe 11–20, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy
Osoite
Kaapelitehdas
Kaapeliaukio 3, 00180 Helsinki
Katso kartalla Kaapelitehdas
Aukioloajat
ti–su 11–18, ke 11–20
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy