Ihana, kamala arki – kuuluuko se museoon?

Näyttely Tuntuuko tutulta? – Valokuvia suomalaisesta arjesta Suomen valokuvataiteen museossa. Kuva: Henna Helenius

”Oli outoa katsella otoksia omasta elämästä ja kuunnella tätien pohdintaa siitä, kuinka samastuminen on mahdotonta.”
”Hyvin surkea esitys, mielenkiinnoton. En tule katsomaan taidetta nähdäkseni saman kuin kotonani.”
”Liikutuksen nieleskelyä. Hienoja kuvia!”
“Tuttua ja täysin tuntematonta. Arki.”


Yllä olevat kommentit liittyvät museossamme parhaillaan esillä olevaan valokuvanäyttelyyn Tuntuuko tutulta? – Valokuvia suomalaisesta arjesta. Kuinka yksi näyttely voi herättää kävijöissä niin erilaisia tunteita?

Vastaan työssäni museon viestinnästä. Kävijöiden määrän lisäksi pidän tärkeänä myös sitä, että näyttelyissämme kävisi mahdollisimman monipuolinen yleisö. Kuinka näyttelyistä sitten viestisi niin, että ne olisivat kiinnostavia nuorille, iäkkäille, turisteille, taideharrastajille, taviksille, kuntoutuville, kiireisille, yksinäisille; opettajille, jotka etsivät vierailukohdetta koululaisryhmälle; henkilölle, joka ei ole aikoihin käynyt missään museossa; toimittajille, jotka tekevät juttuja vain laajaa yleisöä kiinnostavista aiheista? 

Yleisön monimuotoisuus on erityisen tärkeää yhteiskunnallisen valokuvan näyttelyissä, joiden tavoitteena on herättää ajatuksia ja luoda keskustelua. Tänä keväänä museossamme on ollut esillä näyttely suomalaisesta arjesta. Arki on aihe, josta kaikilla on oma mielipide. Tuleeko siis huolestua, jos osa yleisöstä ei pidä näkemästään?

 
 

Näyttely Tuntuuko tutulta? – Valokuvia suomalaisesta arjesta Suomen valokuvataiteen museossa. Kuva: Henna Helenius

 



Kymmenen näkökulmaa suomalaiseen arkeen

Palataan aluksi näyttelyn syntyvaiheisiin. Kevään 2018 yhteiskunnallisen valokuvan näyttelymme sai alkunsa Itä-Suomen yliopiston Kaksi Suomea – kasvaako eriarvoisuus -hankkeesta, jossa yhteiskuntatieteilijät, valokuvataiteilijat ja journalistit yhdistivät osaamisensa ja toivat yhteistyön keinoin esille jakautuvan Suomen kuvaa. Vuosina 2015–2017 toteutetun, Koneen Säätiön rahoittaman hankkeen lähtökohtana oli tarkastella eriarvoistumiskehitystä Suomessa.

Osana hanketta Valokuvataiteilijoiden liitto organisoi Arjen kuvat -valokuvaprojektin, jossa kymmenen eri puolilla Suomea asuvaa valokuvaajaa – maallikkoa ja ammattitaiteilijaa – valokuvasi vuoden ajan omaa arkeaan valitsemastaan näkökulmasta käsin. Syntyneet kuvat kertovat elämästä monien, rinnakkaisten todellisuuksien Suomessa: yrittäjyydestä, pitkäaikaistyöttömyydestä, lapsiperhe-arjesta, elämästä niin hiljentyvällä maaseudulla kuin pääkaupungin kaduilla.

 

Kuva: Aimo Hyvärinen, 2016. Suomen valokuvataiteen museo. 

Kuva: Pira Cousin, 2016. Suomen valokuvataiteen museo. 

 

Lähes 400 projektin aikana syntynyttä valokuvaa luovutettiin museomme kokoelmiin, ja niistä kuratoitiin näyttely. Vuoden 2016 kuvien rinnalle näyttelyyn päätettiin ottaa myös vanhempaa suomalaisen arjen kuvastoa museomme kokoelmista 1950-luvulta tähän päivään.

 

Näyttelyyn kuratoitiin kuvia Suomen valokuvataiteen museon kokoelmista, mm. vasemmalla näkyvä Caj Bremerin teos, joka kuuluu kuvasarjaan muoniolaisen pienviljelijäperheen elämästä vuonna 1973.

Susanna Juvakan kuvia Tuntuuko tutulta? -näyttelyssä.

 

Miksi arki?

Miksi museoon ylipäätään haluttiin esille arkisia kuvia? Näyttelyä suunniteltaessa sen tavoitteena oli herätellä museokävijöitä pohtimaan arjen kuvien äärellä paitsi omaa elämäänsä, myös naapurin tai kadulla vastaan tulevan ihmisen todellisuutta. Voisiko valokuvilla ja niihin liittyvillä tarinoilla tuoda ihmisiä lähemmäs toisiaan, lisätä empatiaa ja yhteenkuuluvuutta myös heitä kohtaan, joilla on erilainen elämäntilanne?

Tämän näkökulman esiin saamiseksi näyttelylle tarvittiin nappaava, herättelevä nimi. Syntyi nimiehdotus Tuntuuko tutulta? – Valokuvia suomalaisesta arjesta. Nimeä avattiin näyttelyn esittelytekstissä: ”Osaan kuvien tarinoista voi olla helppo samaistua, osa tuntuu ehkä vieraammilta.”

 

Kuva: Susanna Juvakka, 2016. Suomen valokuvataiteen museo.


Entä, jos kuvien arki ei tunnu tutulta? Tärkeä ja ajatuksia herättävä voisi olla sekin havainto, että näyttelyn kuvista ei löydy samastumispintaa.


“Erikoista ja tylsää”

Ajatusten herättelyn ja jakamisen tueksi näyttelyyn rakennettiin palauteseinä, johon kävijät saivat jättää kommentteja arkisille post it -lapuille. Seinä alkoi täyttyä heti näyttelyn avajaisissa.

 

 

Monet ovat tunnistaneet kuvien arjen, samastuneet ja kiittäneet näyttelystä. Kuvat ovat voimauttaneet ja herkistäneet – mutta toisaalta myös tylsistyttäneet ja ärsyttäneet.




Kriittisissä kommenteissa kysytään esimerkiksi, missä on toisenlainen arjen kuvasto, vauraiden suomalaisten elämä. 

Kysymys näyttelyn edustavuudesta on toki aiheellinen. Hankkeen toteutustavasta johtuen kuvien ei kuitenkaan ollut tarkoitus (tai mahdollista) olla Suomi pienoiskoossa, vaan kymmenen valokuvaajan näkökulma suomalaiseen arkeen.




Jokaisella Suomessa asuneella puolestaan on omat käsityksensä ja mielikuvansa siitä, miltä suomalaisen arjen tulisi näyttää.


Ehkä kiinnostavinta ja eniten itseäni pohdituttanutta kritiikkiä on se, että useammissa palautelapuissa näyttelyä ja sen välittämää kuvaa suomalaisesta arjesta pidetään ankeana ja tylsänä. Eikö kuvista voi kuitenkin yhtä lailla voi löytää arjen onnenhetkiä ja yllättäviä havaintoja? 

 

Kuva: Arto Timonen, 2016. Suomen valokuvataiteen museo. 

 

Kuva: Pasi Räsämäki, 2016. Suomen valokuvataiteen museo.

 

Kuva: Susanna Juvakka, 2016. Suomen valokuvataiteen museo.

 


Näyttelyssä on toki esillä paljon silottelematonta kuvastoa, jota ei näe Instagramin kuvavirroissa tai lifestyleblogeissa.

 


Kuva: Hannu Väisänen, 2016. Suomen valokuvataiteen museo.

 

Ehkä sekä arjen kuvien katsominen että niiden ottaminen on valikoivaa. Ehkä tietyt kuvat on ehkä helpompi ohittaa ilman, että niihin kiinnittää huomiota. Ehkä omat mielikuvat suomalaisesta arjesta sävyttävät näyttelyn kokemista. Ehkä arki on väistämättä myös tylsää.


 

Saako museo olla arkinen?

Pohjimmiltaan reaktiot näyttelyn äärellä tuntuvat suhteutuvan siihen, millaisin odotuksin kävijät ovat tulleet museoon. Pitäisiko museon tarjota vain kokemuksia, jotka vievät katsojan ulos arkipäiväisistä asioista? Voiko arki ylevöittää? Jos yleisöltämme kysytään, niin saadaan jakautuneita vastauksia, ja mielestäni hyvä niin.
 


Ilmeisesti joillekin katarsis on mahdollinen tuntemattomien ihmisten arkikuvien äärellä. Toisia taas ei todellakaan kiinnosta tulla museoon katsomaan toisten ihmisten arkea.

Toivottavasti reaktiot kertovat myös siitä, että näyttelyssämme käy erilaisia, eri tavoin katsovia ja eri tavoin katsomaansa tulkitsevia ihmisiä – ja samalla perustelevat myös museon sisällä sitä, että näyttelyiden tulee olla keskenään erilaisia.

 


Seuraavaksi museoomme on nimittäin tulossa jotain muuta: puhdasta valokuvataidetta (ja vähän myös kokoelmia). Luvassa on yhteensä viiden naisvalokuvaajan kuvista koostuva neljän näyttelyn kokonaisuus, joka kulkee somessa leikkimielisellä hashtagilla #AllFemaleSummer, vastakohtana vain miehistä koostuville #AllMalePanel’eille.

Palauteseinä jää käyttöön myös tässä kokonaisuudessa. Odotan jo innolla kaikkea mahdollista palautetta!

Lauri Alaviitala
Viestintäasiantuntija
 


 

Osoite
Kämp Galleria
Mikonkatu 1, 00100 Helsinki
Katso kartalla Kämp Galleria
Aukioloajat
ma–pe 11–20, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy
Osoite
Kaapelitehdas
Kaapeliaukio 3, G-rappu, 00180 Helsinki
Katso kartalla Kaapelitehdas
Aukioloajat
ti–su 11–18, ke 11–20
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy