Kaksisilmäiset kamerat

Franke & Heidecke -tehtaan Rolleissa uutta oli ainoastaan kokonaisidea: päällekkäisinä toisiaan lähellä olevat objektiivit pienensivät parallaksiriskiä ja käyttämällä 6x6 cm:n kuvakokoa rullafilmille kamerasta voitiin tehdä pieni ja nopeakäyttöinen. Uusi kameramalli huomattiin heti sen esittelyn jälkeen 1929 ja suomalainen Valokuvaus-lehti kertoi siitä saman vuoden helmikuun numerossaan. Kameratyyppi löi itsensä läpi välittömästi, ja Rollei sai kilpailijoita jo 1930-luvun alussa. Tätä kameramallia valmistettiin 1990-luvulle saakka, mutta sen suurin suosio hiipui 1960-luvulla. Tuolloin painopiste siirtyi 35-mm:n peilikameroihin, myös ammattikuvauksessa.

Toisen maailmansodan jälkeen kaksisilmäiset käytännössä hallitsivat kaikessa kuvauksessa, ainoastaan studiokäytössä olivat suurten kuvakokojen palkkikamerat vielä enemmistönä. Kaksisilmäisestä rullafilmikamerasta tuli niin hallitseva ja yleinen kameratyyppi, että esittelen tässä niitä laajasti. Osa kuvaajista käyttää edelleen kaksisilmäisiään aktiiviseen kuvaamiseen.

Kaksisilmäisiä valmistettiin Euroopassa monissa tehtaissa. Keskityn sellaisiin laitteisiin, joita on mainostettu ja myyty Suomessa. Lisäksi otan mukaan sodan jälkeen Suomeen tulleet japanilaiset kamerat. Olen kuitenkin jättänyt pois sellaisia japanilaismerkkejä, joita 1950-luvulla tuotiin Suomeen vain pieniä määriä.

Australialainen kaksisilmäinen, harvinaiseksi jäänyt merkki:

 

JAPANILAISET TLR-KAMERAT

Kaikkien saksalaisten patenttien katsottiin toisen maailmansodan jälkeen rauenneen, ja eri puolilla maailmaa alettiin valmistaa tunnettujen saksalaisten kameroiden suoria kopioita tai saman tyyppisiä laitteita.

Sodan jälkeen Japanin oli pakko kehitellä sotatuotannosta vapautuneelle työvoimalle uutta valmistettavaa, joten osa optisista ja hienomekaanisista tehtaista alkoi valmistaa kameroita sekä niiden lisävälineitä. Japanissa alkoi suoranainen kaksisilmäisten kameroiden tulva, niitä valmistivat 1950-luvulla kymmenet tehtaat. Esim: Zenobiaflex, Beautyflex. Suurin osa tehtaista on poistunut tuotannosta tai liitetty suurempiin tehtaisiin. Japanilaisten suurin kilpailuetu oli laitteiden hinta, siellä kyettiin valmistamaan kamera kolmasosahinnalla verrattuna Eurooppaan. Siksi japanilaiset löivät itsensä nopeasti läpi kaikkialla maailmassa.

Beautyflex

Suomeen on tuotu melkein kaikkia japanilaisia kaksisilmäisiä, mutta eniten Yashican ja Minoltan valmistamia. Suurin osa japanilaisten kameroiden objektiiveista oli heikompaa tekoa kuin saksalaiset kilpailijansa, mutta mekaaninen laatuero ei ollut niin suuri. Lisäksi japanilaiset keskittyivät ensin halvempaan ja helpompaan malliin, Rolleicordin kopioiden tuotantoon. Vasta 1960-luvulla Japanissa alettiin valmistaa kalliimpia ja monimutkaisempia Rolleiflexia kopioivia kameroita.

Yashicaflex

Kopioinnin lisäksi Japanissa tehtiin myös omaa kehitystyötä: kameroihin alkoi ilmestyä valotusmittareita. Syntyi myös merkittävä kaksisilmäinen rullafilmikamera Mamiyaflex. Se oli aikanaan, ja myös jäi ainoaksi kaksisilmäiseksi rullafilmikameraksi, johon saattoi vaihtaa objektiivin. Mamiyaflexin ansiosta Mamiyasta tuli merkittävä ammattilaiskameroiden valmistaja.

Mamiyaflex

FOTH

Foth Flex II

SVO myi ”halvinta peiliheijastuskameraa f: 2,5 obj. 2500 ja f:3,5 2000 vuoden 1939 markkaa. Erinomainen käytettäväksi lapsivalokuvaukseen”. Nykyrahassa hinnat olisivat 725 ja 560 euroa. Tässä peilikamerassa oli verhosuljin, jolla se poikkesi useimmista muista kaksisilmäisistä, ja sen ajat 2-1/500 s. Kamera jäi harvinaisuudeksi, sitä ei näy usein, eikä siitä ole juuri tietoa internetissäkään.

 

FRANKE & HEIDECKE

Franke & Heidecke esitteli Rolleiflexin Leipzigin Kevätmessuilla 1929. Kaksiobjektiivinen kamera ei ollut mikään uutuus, mutta Rollein idea rullafilmiä käyttävästä, 6x6 cm:n kuvia ottavasta kamerasta oli. Rolleiflex saavutti pian suuren menestyksen, ja kun kameraa vuosien mukana kehitettiin, siitä tuli ammattikuvauksen hallitseva kameratyyppi.

Varsin pian Rollein esittelyn jälkeen se alkoi saada kilpailijoita, joissa perusidea oli kopioitu, mutta Rollein patentoimat yksityiskohdat erosivat niistä. Tarkennusobjektiivin kuvausobjektiivia suurempi valovoima mahdollisti helpomman tarkentamisen. Ja koska sen terävyysalue on aina pienempi kuin kuvausobjektiivin, tarkennus on varmemmin halutussa kohdassa.

Rolleiflex

Filminsiirto suoritetaan nupilla kameran oikeasta kyljestä, suljin viritetään sen omalta kehältä objektiivin ympäriltä. Tätä kameraa myytiin runsaasti ja niitä näkee melko usein.

Rolleiflex Standard

Tämä oli ensimmäinen 6x6 cm koon kamera, jossa oli viritysvipu oikealla ja tarkennusnuppi vasemmalla puolella. Tämä perusidea on edelleen käytössä Rolleiflexin tuotannossa. Tästä alkaen kaikki 6x6 Rolleiflexit kuvasivat 120-filmille. Viritysvipu siirtää vain filmin, suljin viritetään sen ulkokehällä olevasta vivusta, josta se myös laukaistaan. Esittelyajankohtana 1936 tällainen kuvausnopeus oli aivan uutta ja merkitsi Rolleille merkittävää kilpailuetua.

Rolleiflex maksoi vuonna 1937 1106 euroa.

Rolleiflex Automat

Syksyllä 1937 esiteltiin uusi malli, jossa suurimpana uutuutena oli automaattinen lataus. Ladattaessa filmi pujotetaan telan ali, kiinnitetään keräyspuolalle, katsotaan että se myös tarttuu sille ja suljetaan takakansi. Viritysvipua kierretään ja tela tunnistaa filmin paksumman alkukohdan, jossa filmi on teipattu paperirainaan ja napsauttaa laskimen toimintaan. Filmi pysähtyy automaattisesti ruutuun 1 ja samalla suljin on virittynyt. Samassa mallissa oli Rollein uudet säätönupit, objektiivien välissä olevat rattaat, joista toisesta säädetään aika ja toisesta aukko, molempien arvot näkyvät ikkunasta kuvausobjektiivin yllä.

Myös tarkennusobjektiivin valovoimaa lisättiin (2,8) ja suotimet, aikanaan tärkeät ja paljon käytetyt lisävälineet, kiinnitettiin bajonetilla. Se oli nopeampi tapa vaihtaa niitä kuin kierre. Sama bajonetti oli käytössä 1970-luvulle saakka ja muut Rollein idean kopioineet kopioivat myös sen. Siksi Rollein bajonetti-I suotimia ja lisävälineitä on saatavana erittäin runsaasti eri tehtaiden valmisteita.

Rolleiflex Automatia on muutama malli-tyyppi, joiden eroja ei tässä esitellä.

Rolleiflex Automat maksoi 1939 3,5/ 75 mm Tessarilla 1320 euroa.

Rolleiflex MX

Tämä oli ensimmäinen synkronoitu Rollei, jossa oli myös tehtaalla päällystetty objektiivi. Myös muita pieniä muutoksia tehtiin, mm. parannettiin etsintä. Rolleit tunnistaa sarjanumerosta, se on kaiverrettu useimmiten nimikilven yläreunaan.

Rolleiflex MX-EVS

Malleissa on uutuutena himmentimen ja sulkimen yhteenkytkentä valoarvojärjestelmän mukaisesti. Niissä himmennin ja aika voidaan kytkeä yhteen, jolloin valotus pysyy samana himmennintä tai aikaa vaihtaessa. Tämä katsottiin tärkeäksi 1950-luvulla, jolloin kuvaus elektronisalamalla ulkona ja sisällä alkoi tulla yhä enemmän käyttöön. Valotusmittareihin tuli valoarvonäytöt; mittari antoi suoraan valoarvon ja kuvaaja asetti sen kameraansa, sitten kuvaaja valitsi käytettävän aukon tai ajan tilanteen mukaan. Näin helpotettiin mm. valotusmittarin käyttöä ja salamakuvausta ulkona.

Rolleiflex 3,5 E ja F-sarjat

Rollein huipputuotteet, joissa kuvausobjektiiveina on viisilinssinen Zeiss Planar tai Schneider Xenotar 3,5/75 mm:n objektiivi, tulivat myyntiin 1956. Kamera toimitettiin valotusmittarilla tyyppimerkinnällä F tai ilman mittaria merkinnällä E. Joissakin ilman valotusmittaria myydyissä kameroissa voi nykyään olla mittari, tehdas myi valmiita mittaripaketteja jälkiasennuksia varten. Näiden kameroiden mekaaninen ja optinen laatu on edelleen lyömätön, ja se alkoi koitua 1960-luvulla tehtaan kohtaloksi.

Huippulaadun valmistaminen oli kallista ja japanilaiset kilpailijat kykenivät tuottamaan melkein yhtä hyviä kameroita kolmasosahinnalla Rolleiden hinnoista.

Kamera maksoi 1961 1505 euroa, japanilaisen vastaavan mallin hinta oli 350 euroa.

Harrastajakuvaajat olivat alkaneet siirtyä japanilaisiin ja vähitellen myös 6x6 cm koon kuvauksen valta-asema alkoi horjua. Ammattikuvaajat käyttivät kuitenkin vielä 6x6 Rolleita värikuvauskamerana, vaikka alkoivat jo siirtyä mustavalkokuvauksessa kinofilmiin. Uudemmissa kameroissa on vaihdettava etsinkuilu ja tähyslasi ja valotusmittarin näyttö on etäisyydensäätönupin keskellä. Siinä on myös liikkuva terävyysalueen osoitinjärjestelmä. Vaikka 3,5 Rolleihin lisättiin 1960-luvulla ominaisuuksia, mm. 220-filmin käyttömahdollisuus, tasolasin asennus, kaksoisvalotusmahdollisuus, niiden käyttö alkoi joka tapauksessa vähentyä.

Rolleiflex T

Kilpailukykyään parantaakseen tehdas tuotti 1958 uuden, halvemman Rolleiflex-version; Rolleiflex T:n. Siinä oli Planaria halvempi, hyvä Tessar- tai Xenar-objektiivi, mutta eniten oli tingitty mekaanisista ominaisuuksista. Viritys tapahtui kyllä filminsiirron yhteydessä, mutta automaattilatausta ei ollut, vaan kuvauksen alussa oli kohdistettava filmin taustapaperin ja kameran kohdistusnuolet vastakkain ja sitten suljettava takakansi. Laukaisu tapahtuu eri suuntaan ja erilaisesta nupista kuin muissa malleissa, ja myös ajan ja aukon valintoja varten on eri järjestelmä.

Vaikka T-malli menikin kaupaksi, se ei kuitenkaan enää voinut auttaa tehdasta pois taloudellista vaikeuksista. Rollein oli aloitettava muutokset ja siirryttävä valmistamaan kameroita, joilla oli suurempi kysyntä kuin vanhanaikaiseksi jääneillä 6x6 TLR kameroilla oli. Rolleiflex T on valmistettu kolmea eri mallia, osa harmaanahkaisia, osa mustanahkaisia. Tosin näissä alkavat nahat olla tosiasiassa muovia, säästöjä oli valmistuskulujen pienentämiseksi keksittävä.

Rolleiflex T maksoi vuonna 1961 1020 euroa.

Rolleiflex 2,8 kamerat

Sodan jälkeen, 1950 Franke & Heidecke toi markkinoille uuden valovoimaisemmalla 2,8/80 mm objektiivilla varustetun Rollein. Kaiken kaikkiaan niitä tuotettiin 14 eri mallia, joko Schneider Xenotar tai Zeiss Planar objektiiveilla. Ensimmäisissä malleissa oli ollut myös Zeiss Tessar tai Saksan itäisessä osassa valmistettu Zeiss Biotessar. 2,8 kameroiden ulkoasu ja ominaisuudet ovat pääasiassa samoja kuin samaan aikaan tuotannossa olleiden 3,5 objektiiveilla varustettujen mallien.

Tärkein ero on objektiivien suurempi bajonetti, R III. 2,8 mallit erottaa välittömästi, sillä säätörullat jäävät osittain piiloon bajonetin reunan taakse ja etsin- ja kuvausobjektiivien väli näyttää pienemmältä. Molempien linssien halkaisija on suurempi, niiden polttoväli on 80mm. Suuremman valovoiman vuoksi juuri 2,8 Rolleista tuli 1950-ja 60-luvuilla ammattikuvaajien värikuvauskamera. Silloin katsottiin painomenetelmien vaativan vähintään 6x6 cm:n originaalia ja Rollein objektiivien laatu oli riittävä suuriinkin suurennoksiin.

Rolleiflex 2.8

Rolleiflex 2,8 A

Ensimmäisessä 2,8 mallissa oli Zeiss Tessar 2,8/80mm objektiivi ja Compur Rapid suljin, jonka lyhin aika on 1/400s. Se eroaa muista myös bajonetiltaan, siinä on harvinainen koko R II. Näissä saattaa myös olla objektiivina Zeiss-Opton (Länsi-Saksa) tai Carl Zeiss Jena (Itä-Saksa) Tessar. Nämä ovat viimeisiä kameroita, joihin Franke & Heidecke käytti Saksan itäpuolen tuotantoa.

Rolleiflex 2,8 C

Vuodesta 1954 alkaen käytettiin vain joko Zeiss tai Schneider 80 mm Planar tai Xenotar objektiiveja. Mallit muistuttavat ulkoisesti saman ajan 3,5 malleja, mutta ovat todellisuudessa mekaanisesti niistä jonkin verran poikkeavia. Rollei koetti laajentaa kameransa käyttöalaa ja teki kameraansa mahdollisuuden käyttää 35 mm:n filmiä Rolleikin lisävälineiden avulla. Ne erottaa etäisyydensäätönupin vieressä olevasta laskurista. Joissakin malleissa sen voi poistaa, toisissa se on kiinteä.

Kinofilmin käyttö oli ajateltu muotokuvaukseen; kuvaaja sai 35 mm:n filmille, jonka ruutu oli pystysuunnassa, 75 tai 80 mm:n objektiivilla muotokuvan. Näitä 2,8 malleja on kaiken kaikkiaan 8 vakiokuvaukseen valmistettua.

Rollein numerointi on ainoa tapa varmistaa sen oikea tyyppi, kirjallisuudessa ne on tarkkaan eritelty. Rollei oli kallis ja 1960-luvulla se ei enää kyennyt kilpailemaan japanilaisten vastaavien kameroiden kanssa. Vuonna 1961 2,8 F-malli valotusmittarilla maksoi 1730 euroa.

Rolleiflex 2,8 n GX ja muu jälkituotanto

2,8 Rolleiden valmistus jatkuu edelleen tätä kirjoitettaessa (2004) pienimuotoisena. Malleja on tehty monta erilaista, joita ei ole Suomeen tuotu kuin yksittäisiä kappaleita. Mallia GX tuotiin muutamia, mutta maahantuoja vaihtui tuotantokauden aikana niin monta kertaa, että ne jäivät lähinnä mallikappaleiksi.

Rolleiflex GX

Rolleiflex Tele

Hasselbladin kilpailuun Franke & Heidecke -tehtaan oli vastattava. Ensin esiteltiin vakiomalleihin sopivat etulinssiyksiköt: Zeiss Mutar 0,7x ja 1,5x. Niillä saattoi laajentaa tai kaventaa kuvakulmaa. Vaikka ne Zeiss-tuotteina ovat optisesti melko hyviä, eivät ne menneet kookkaina, painavina ja kalliina riittävästi kaupaksi.

Vaihto-objektiivien tilalle oli kuitenkin tuotettava kameroita, joiden objektiivin polttoväli olisi suurempi tai pienempi kuin vakio 75 tai 80 mm. Suunniteltiin ensin malli Tele, jonka objektiivi on Zeiss 4/135 mm Sonnar. Sitä valmistettiin kahta mallia, joista vanhassa ei ja uudessa voi käyttää 220-filmiä. Tele-Rollei saavutti jonkin verran suosiota, varsinkin muotokuvastudioissa, siinähän etsinkuva on koko ajan näkyvissä, eikä se pimene kuvauksen ja virittämisen väliseksi ajaksi kuten Hasselbladissa tapahtuu. Tämä Sonnar -malli laskettiin nimenomaan juuri tätä kameraa varten, sitä ei muille tehtaille myyty ja se on laadultaan erittäin hyvä.

Tele oli varsin kallis, maksoi vuonna 1961 2132 euroa.

Rolleiflex Wide

Rolleiflex Wide objektiivin, Zeiss 4/55 mm Distagonin, suunnittelu kesti kauan, kamera tuli markkinoille vasta 1961. Myös tämä objektiivityyppi on käytössä vain tässä Rolleiflexissa, ei muissa kameroissa. Optinen laatu on ainakin valokuvaaja Kalervo Ojutkankaan mukaan upea, mutta silti tätä mallia valmistettiin vain 3900 kappaletta. Pieni valmistusmäärä ja optinen laatu ovat tehneet siitä sekä keräilijöiden että valokuvaajien etsimän. Widessä on oma suodinkoko R IV eikä sen kokoisia suotimia ole liikkeellä.

Wide valotusmittarilla maksoi Suomessa 1957 2188 euroa.

Rolleicord-sarja

Franke & Heidecke alkoi valmistaa Rolleiflexia halvempaa mallia Rolleicordia 1933. Tarkoituksena oli tuottaa vaatimattomampi, mutta mekaanisesti yhtä hyvä laite kuin Rolleiflex. Hinnan alentamiseksi tingittiin ominaisuuksista ja objektiivi oli Tessaria halvempi kolmilinssinen Triotar.

Rolleicord I

Ensimmäinen ja ainoa Rolleicord joka ei ole nahkapäällysteinen. Tehdas halusi tuottaa Rolleiflexia halvemman kameran ja siksi maskipellit koristeltiin Art-Deco-tyyppisellä kuvioinnilla. Nahkojen stanssaaminen ja liimaaminen oli käsityötä ja siksi kallista. Tämä malli on kamerankerääjien keskuudessa erittäin haluttu ja kerätty. Jopa varsin kuluneetkin ovat kaksi, kolme kertaa kalliimpia kuin myöhemmät Rolleicordit, siksi, että malli on ensimmäinen Rolleicord, ja omaa varsin erikoisen ulkoasun.

Rolleicord I

Samalla tyyppimerkinnällä alettiin vuonna 1934 myydä nahalla päällystettyä kameraa. Siinä oli edellistä mallia valovoimaisempi objektiivi. Muuten se oli ominaisuuksiltaan edellisen kaltainen.

Rolleicord II

Rolleicord II tehtiin kahdella valovoimalla: Zeiss Triotar 4,5 ja 3,5.

Vuonna 1937 ne maksoivat 622 ja 737 euroa.

Vuonna 1939 ne maksoivat 572 ja 722 euroa.

Rolleicord III

Ensimmäinen sodanjälkeinen malli, jossa objektiivit ovat tehtaalla päällystettyjä ja suljin on salamatäsmätty. Tästä mallista alkaen laskuri alkaa toimia, kunhan ensin on ladattaessa kohdistettu rungon ja suojapaperin nuolet kohdalleen. Tuotettiin myös Rolleicord IV malleja, mutta niiden erot ovat hyvin pieniä.

Rolleicord IV

Rolleicord Va ja Vb

Näissä malleissa etäisyydensäätönuppi on kameran vasemmalla puolella. Ainoana Rolleicordina tyyppimerkintä sarjanumeron yhteydessä on mallissa Vb, jossa on vaihdettava etsinkuilu ja tähyslasi.

Vuonna 1967 maksoi Rolleicord Vb 686 euroa.

Rolleiflex Baby-sarja

Franke & Heidecke alkoi valmistaa 1931 6x6 Rolleiflexia pienempää mallia, 127-rullafilmiä käyttävää kameraa. Kuvakooksi tuli 4x4 cm ja siksi objektiivien valovoimaa voitiin nostaa, ensin f:3,5 ja sitten f:2,8 saakka. 1930-luvulla se oli laatukameran objektiiviksi todella valovoimainen ja laatu taattiin käyttämällä ensin Carl Zeiss Tessar -objektiiveja.

Pieni ”Baby” Rollei oli myös ensimmäinen, jossa on yhtäaikainen filminsiirto ja viritys kammella, ominaisuus siirtyi Rolleiflexeihin vasta vuotta myöhemmin. Pienikokoinen laatukamera sai suosiota, mutta myynnistä ei kuitenkaan tullut 6x6 cm kuvakoon kameroiden suuruista. Loppujen lopuksi ammattikuvaajat halusivat käyttää 6x6 cm kuvakoon kameroita, vaikka niiden kuvausobjektiivien valovoima olikin pienempi. Babyja tehtiin kaiken kaikkiaan yhdeksän mallia. Tätä optisesti hyvälaatuista kameraa ei enää voi käyttää kuvaamiseen, koska 127-filmirullien löytäminen on yhä vaikeampaa.

Rolleiflex 4 x 4

Tämä oli ensimmäinen kampiviritteinen Rolleiflex. Ulkoisesti samaa kameraa valmistettiin sekä 2,8 että 3,5/60 mm Tessareilla saman valmistenumerosarjan sisällä. Molempia malleja valmistettiin myös kromattuina ja mustiksi maalatuin metalliosin. Joissakin malleissa nimi on kaiverrettu, toisissa se on kohovalettu. Uusimmissa on Compur-Rapid suljin.

Sodan ajaksi keskeytynyt pienten Rolleiflexien tuotanto alkoi uudelleen vasta 1957. Kameraa oli jonkin verran muunneltu ja sitä valmistettiin kahta mallia, joissa ulkoverhoilu on joko harmaa tai musta.

Rollei Magic I ja II

Rollei valmisti myös automaattisen Rollei Magicin ja Magic II:n.. Automatiikka oli hieman epävarma ja asiaa koetettiin parantaa uudella mallilla. Molempia valmistettiin varsin vähän vuosien 1960–68 välisenä aikana.

Hinnaltaan se oli vuonna 1961 889 euroa. Suomessa molemmat mallit ovat jääneet harvinaisuuksiksi.

Rollei Magic

 

MAMIYA

Mamiya C Professional-sarja

Tämä oli ja on edelleen ainoa kaksisilmäinen 6x6 cm kuvakoon kamera, johon voi vaihtaa koko objektiivin eikä vain etulinssejä kuten muihin. Objektiivit ovat kiinni laudassa, ja ne kiinnitetään paikoilleen yksinkertaisella rautalankakiinnityksellä. Vaihdon ajaksi kuvaportin eteen siirretään peittolevy, joka estää filmin valottumisen, ellei se ole edessä, ei objektiivia voi irrottaa. Tässä mallissa laskuri oli vielä puoliautomaattinen, jokaisen kuvan jälkeen oli painettava salpaa jotta filminsiirto vapautui.

Suomen Valokuvaaja -lehdessä 4/59 s. 22–23 Osmo Niskanen esittelee Mamiyaflexia koko aukeaman jutussa. Hän esittelee kameran tärkeintä ominaisuutta, vaihdettavia objektiiveja, ja kertoo parinkymmenen rullan kuvauskokemuksistaan kehuen kameran yksinkertaisen rakenteen tarkoituksenmukaisuutta.

Objektiivit todetaan yllättävän hyviksi, ”…ei tosin sitä mikä on Länsi-Saksassa huipputasoa, mutta tuskinpa kukaan tosissaan hankkiikaan Mamiyaflex-kameraa tieteelliseen tarkkuustyöhön.” Niskasen mielestä kameran paino ja objektiivien hidas vaihto tekee siitä studiokameran aloittelevalle ammattimiehelle. Sulkimessa oli ajat B ja 1-1/400 s, objektiiveina tarjolla 80, 105, 135 ja 180 mm.

2-alkuisissa malleissa filminsiirto suoritettiin nupista ja suljin viritettiin erikseen. 3-alkuissa taas oli filminsiirtokampi Rollein tapaan ja sen kääntö siirsi filmin ja viritti sulkimen. Mamiya tuotti lisäksi laajan sarjan objektiiveja 65 mm laajakulmasta 250 mm teleen saakka.

Mamiya C330

Mamiya maksoi kohtuullisesti, 1967 C33 Professional -runko maksoi 872 euroa ja

2,8/80 mm objektiivi 532 euroa.

 

MEOPTA

Saksalaiset eivät heti sodan jälkeen voineet tuottaa kysyntää vastaavia määriä kameroita ja veivät mieluummin tuotteensa USA:han, josta sai tarpeellisia dollareita. Siksi Suomeen tuli sodan jälkeen paljon tšekkiläisiä, venäläisiä ja itäsaksalaisia tuotteita. Tšekkiläinen Meopta-tehdas tuotti paljon kameroita, suurennuskoneita ja muuta tarvittavaa, ja sinne sai myös helpommin tuontilisenssejä kuin läntisillä miehitysvyöhykkeillä sijaitseviin tehtaisiin.

Flexaret -sarja

Meopta-tehtaan kaksisilmäisten kameroiden sarja, jota myytiin paljon 1950- ja 60-luvuilla. Flexaret perustui tehtaan Autoflex-malliin. Tärkein ero Rolleiflexiin on objektiivin alta isohkoa nuppia liikuttamalla tapahtuva tarkennus. Kaikissa Flexaret Automat-kameroissa lukee laitteen nimi, mutta varsinaista tyyppimerkintää niissä ei ole.

Flexaret automat

Eri mallit eroavat toisistaan ominaisuuksiltaan, uudemmissa malleissa on aina parannuksia edellisiin verrattuna. Ensimmäisissä kameroissa kuvausobjektiivina on 3-linssinen Mirar 4,5/80, sitten sen korvaa parempi Belar 3,5/80. Belar on ihan riittävän hyvä kuvausobjektiivi, mutta ei pärjää laatukilpailussa Rolleicordien objektiiveille. Ensin sulkimena oli Prontor, sitten tšekkiläinen Metax, välillä taas Prontor SVS ja viimeisissä Prestor RVS. Kaikissa ei sulkimissa nimeä ole kaiverrettu ja joissain malleissa sulkimen viritys suoritetaan nupilla, toisissa vivulla. Joissain malleissa voi myös käyttää 35 mm filmiä, tai ottaa myös 4,5x6 cm kokoisia kuvia. Viimeiset kamerat tehtiin 1970-luvulla, mutta eniten Flexaretiä myytiin Suomessa 1950-luvulla.

 

MINOLTA

Minolta valmisti ensin tyypillisiä Rolleicord-kopioita ja sitten hieman kehittyneempää Minolta Autoflex -kameraa. Ne olivat niin tyypillisiä japanilaisia kaksisilmäisiä, että niitä ei tässä esitellä. Seuraava mallisarja taas on tärkeä.

Minolta Autocord-sarja

Minolta Autocordeissa tarkennus tapahtuu kameran alareunassa olevaa vipua kiertämällä. Kamerasta tuli näin hieman kapeampi kuin kilpailijoista, koska tarkennusnuppi toisesta kyljestä puuttuu. Autocordit olivat myös hyvälaatuisia, ne saivat mainetta mm. amerikkalaisen Consumers Raport -lehden 11/56 testissä, jossa ne arvioitiin Rolleicordin veroisiksi. Autocordit olivat hyvää laatutyötä koko sarjan ajan, ja jotkut pitävät niitä parhaina japanilaisina kaksisilmäisinä. Kaiken kaikkiaan Autocordeja tehtiin 17 mallia, joista viimeisimpiä, CdS-mittareilla varustettuja ei Suomessa juuri myyty.

Minolta Autocord

Minolta Autocord B

Minolta Autocord B maksoi 1967 463 euroa. Ominaisuuksiltaan se oli tavanomainen kaksisilmäinen.

Minolta Autocord B

SEM

Semflex Studio

Semflex Studio on varustettu Som Berthiot 5,4/150 mm objektiivilla ja oli tarkoitettu lähinnä muotokuvaukseen. Kamera ei aikanaan ollut kovin kallis. Suomeen tuotiin 1960-luvulla jäännöserä Euroopasta ja kamerat myytiin pienemmällä hinnalla kuin Rolleicord.

Ominaisuudet olivat tingityt, kaksoisvalotuksen estoa ei ole, filmin lataus ei ole automaattista, eikä tähyslasia voi vaihtaa. Kamera ei tuontierän suuruudesta johtuen ole Suomessa harvinaisuus. Sen objektiivi ei ole Rollein Zeiss- tai Schneider- objektiivien luokkaa, mutta käyttökelpoinen silti.
Kamera maksoi 1961 645 euroa, kun Rollein Tele maksoi 2132 euroa.

 

VENÄLÄISET

KOMSOMOLETS

Komsomolets on Voigtländerin 1930-luvun Brilliant-kameran suora kopio, jota alettiin valmistaa bakeliitista 1946 ja valmistus jatkui vuoteen 1950 saakka. Kamera on yksinkertainen, ajat B ja 1/25, 1/50 ja 1/100. Komsomoletsia valmistettiin vain
n. 25 000 kpl.

LJUBITEL

Ljubitel on Komsomoletsin seuraaja, saman tyyppinen Voigtländer Brilliantin kopio. Sulkimessa aikoja on 1/10–1/200 s saakka ja siinä on myös iirishimmennin. Tarkennus tapahtuu kiertämällä kuvausobjektiivia, sen ulkokehällä on hammaskehä, joka kiertää etsinobjektiivia. Kameraa valmistettiin ensin bakeliitista ja sitten muovista yli
3 miljoonaa 1949 alkaen. Vasemmassa kyljessä on lantilla avattava kansi, jonka alla on kaksi suodinta. ”Laatuunsa nähden halvin markkinoilla oleva peiliheijastuskamera”, sanoo Harrastelijan Aitan hinnasto 1953, joka ilmoittaa Ljubitelin maksavan euroina 155. Mainos kertoo: ”Oikean kuvakulman löytäminen riippuu valokuvaajan kyvyistä, mutta sekä hyvän että halvan kameran saa, kun valitsee Ljubitel-kameran.” Kameran valmistus jatkuu edelleen, nimenä on nyt Ljubitel 166. Näin samaa muovikameraa on valmistettu keskeytyksettä yli 54 vuotta, ennätys lajissaan.

Ljubitel 166

VOIGTLÄNDER

Brilliant

Viisi tyyppiä, 2 peltistä ja kolme bakeliittista.

Superb

Kameran rakenne oli omintakeinen, Rollein patenttien vuoksi sen viritys suoritettiin kääntämällä viritysvipua kameran kyljessä, mutta filmirullat olivatkin pystyssä.

YASHICA

Yashican kaksisilmäiset

Yashica-tehdas valmisti suuren valikoiman kaksisilmäisiä peiliheijastuskameroita. Sarja on pitkäikäinen: ensimmäisiä, lähinnä malleja Yashicaflex Yashica C ja D, tuotiin Suomeen 1956 alkaen ja olen itse myynyt Yashica 124 G -kameran kesällä 1987, jolloin niitä vielä oli maahantuojan varastossa. Myös maahantuoja pysyi koko ajan samana, Kaukomarkkinat Oy. Ensimmäiset Yashicat olivat suoria Rolleicord-kopioita, niiden kuvausobjektiivi kolmilinssinen 3,5/80 Yashikor, eikä se piirrä kuvan kulmia aivan terävinä. Copal-sulkimen ajat olivat B, 1/20-1/250 s ja filminsiirto toimii nupilla, jonka keskusta pitää painaa ennen siirtoa. Seuraavissa malleissa objektiivit olivat parempia ja filminsiirto suoritettiin vivulla. Ajan kuluessa kameroihin tuli ensin seleenikenno ja lopuksi CdS-mittarit ja 220-filmin käyttömahdollisuus. Viimeiset mallit ovat varsin hyviä kameroita, kilpailukykyisiä sellaisten vanhempien Rollei-kameroiden kanssa, joiden objektiiveja ei ole kalvotettu.

Yashicaflex seleenikennolla

Yashica D

Tässä Yashicassa on puoliautomaattinen filminsiirto ja Yashica A:n objektiivia parempi Yashikor 3,5/80. Tässä mallissa on Rollein tapaan rattaat objektiivien vieressä himmentimen ja sulkimen säätöjä varten. Yashica D maksoi vuonna 1967 317 euroa.

Yashica C

Tämä on yleisin Suomessa myyty Yashica. Vilho Koivumäki esitteli sen nelisivuisella jutulla Kameralehdessä 6/56. Kamera maksoi tuolloin 315 euroa.

Yashica C

Yashica 635

Tähän kameraan on rakennettu mahdollisuus ottaa sekä 6x6 kuvia 120-filmille ja 24x36 kuvia 35-mm filmille. Kameran mukana toimitettiin välinesarja 35-mm filmiä varten.

Yashica 635 maksoi 1967 340 euroa.

Yashica Mat

Tässä Yashicassa suljinajat ja himmennin säädetään rattailla ja viritys ja filminsiirto vivulla Rolleiflexin tapaan.
Kamera maksoi vuonna 1967 408 euroa.

Yashica Mat

Yashica MAT 124 G

Kamerassa oli CdS-mittari, jonka kenno on nimikyltin vasemmassa reunassa. Viritys ja filminsiirto hoituivat Rolleiflexin tapaan viritysvivulla ja tässä oli samanlaiset aukon- ja ajansäätörattaatkin. Tässä mallissa voi käyttää sekä 120 että 220 filmiä. Kameraa myytiin kauan, sitä oli maahantuojan varastossa vielä 1986.

Yashica 44LM

Myös Yashica valmisti sarjan 4x4 kaksisilmäisiä kameroita 127-filmille. Samalla nimellä myytiin eri näköisiä kameroita. Tällaiset pienet kaksisilmäiset kamerat ovat hauskoja ja keräiltyjä.
Yashica LM maksoi 1967 334 euroa.

Yashica 4x4

ZEISS IKON ENNEN II MAAILMANSOTAA

Vaikka kaksisilmäiset kamerat olivat Zeissin tuotanto-ohjelmassa, niitä ei mainostettu yhtä aktiivisesti kuin kokonaan omaa mallistoa olevia Ikontoja ja Super-Ikontoja tai Contaxia.

Ikoflex I (850/16)

Ikoflex I muunneltiin jonkin verran tuotannon aikana. Sen objektiivina oli Novar 6,3 tai 4,5. Myöhemmin samalla tuotenumerolla myytiin kameroita joissa objektiivina oli f:3,5 Novar.
Zeiss -hinnastossa 1939 on 3,5 Novarilla ja Compurilla varustetun Ikoflexin hinta 577 euroa.

Ikoflex II ja III (852/16) ja (853/16)

Ikoflexien mallit ja tuotenumerot muuttuivat 1936-39 välisenä aikana, mikä tekee niiden tunnistamisesta joskus vaikeaa. Osaan malleista muotoiltiin etulautaa ja III-mallissa oli aikansa valovoimaisin 6x6 objektiivi, 2,8/ 8 cm Tessar.
Zeissin hinnastossa niiden hinnat olivat indeksoituina II+Triotar
815 euroa, II+Tessar 1050 euroa ja III+2,8 Tessar 1808 euroa.

Contaflex

Contaflex oli aikanaan monella tapaa edistyksellinen kamera. Se oli ensimmäinen kamera maailmassa, jossa oli valotusmittari ja ensimmäinen kaksisilmäinen kinofilmikamera. Mallistaan huolimatta tämä kamera esitellään kinofilmipeilikameroissa.

ZEISS IKON II MAAILMANSODAN JÄLKEEN

Ikoflex

Zeiss Ikon jatkoi Ikoflexien valmistamista sodan jälkeen. Uudet mallit nimettiin vanhojen tapaan, mutta osaan malleista nimen perään lisättiin a tai b. Tuotanto jatkui Berliinissä, mutta sodanjälkeisetkään Ikoflexit eivät kyenneet kilpailemaan Rollein kanssa. Kätevyys, ominaisuudet ja jopa objektiivit jäivät Rolleista jälkeen. Kun useissa malleissa oli seleenimittari, mutta objektiivi oli vain kohtuulaatuinen Novar, hinta-asetelma ei Rolleille pärjännyt. Lisäksi osa Ikoflexeista kärsi filminsiirto-ongelmista, rakenne ei ollut niin varma kuin Rollein. Niinpä sodanjälkeiset Ikoflexit ovat Suomessa melko harvinaisia, samanaikaisia Rollei-malleja on varmaan kymmenkertainen määrä. Aivan sodan jälkeen Suomeen tuotiin Ikoflexeja enemmän kuin Rolleita, Rollei myi suurimman osan tuotannostaan USA:han eikä kameroita liiennyt Eurooppaan. Lisäksi Zeissin maahantuojalla oli suuremmat tuontikiintiöt kuin Rollein.