Kesä on lehdille uutisköyhää aikaa

Kalle Kultala, Helsinki 1970. Digitoitu alkuperäisestä negatiivista. Suomen valokuvataiteen museo.

"Kallella oli mukana kamera ja pitkiä jumalattoman näköisiä putkia. Ne oli ns. kauko-objektiiveja ja niillä saa kaukaa kuvia. Minulla oli mukana salamimakkaraa, olutmakkaraa, puoli kiloa tomaatteja, kaksi pulloa vichyvettä ja kuusi pulloa siideriä."

Kolme toverusta lähtee kesälauantaina Helsingin rantavesille veneilemään. Yksi heistä on hankkinut lasikuituveneen 20-heppaisella moottorilla, koska hänet on kertausharjoitusten jälkeen korotettu ylimatruusiksi. Toinen veneilijöistä on valokuvaaja Kalle Kultala, kolmas toimittaja Eero Kyllijoki. Ylimatruusia kutsutaan vain Jussiksi.

Apu-lehdessä 5.6.1970 otsikolla "Mitä kaikkea voi nähdä näin kesällä Helsingissä mereltä käsin" ilmestynyt Kultalan kuvittama ja Kyllijoen kirjoittama artikkeli on silkkaa gonzojournalismia. Kirjoittaja kertoilee kolmikon varusteista ja moottorin käynnistymisvaikeuksista lähes koko artikkelin mitalta. Lopuksi todetaan lyhyesti, mitä kesäisen Helsingin rannoilla lopulta näkyykään: Ursulan pöydät täynnä ihmisiä, auringonottajia, jäätelön syöjiä, jokin regatta Särkänlinnan takana, pari hyvännäköistä tyttöä.

Täysin odotettavissa olevien bongausten uutisarvo on vähäinen. Kunnes loppuhuipennukseksi: "Siellä niitä oli ihan ilkosillaan, miehet omassa, naiset omassa karsinassaan. Ja juuri siellä Seurasaaressa Kalle sai Kuvien Kuvat, kun luoja paratkoon, näimme naistenuimalan seinän takana tirkistelijän."

Seurasaaren nudistirannan aidan takana hiippailee mies. Kalle Kultala taltioi tilanteen teleobjektiivillaan sadan metrin päästä. Tirkistelijä saa osakseen näennäistä paheksuntaa, mutta samalla valokuvaaja itse ei häpeile napsia teleobjektiivillaan kuvia uimarannan pahaa-aavistamattomista alastomista. Epäillä sopii, onko paikalle eksynyt mies vain sopiva tekosyy keski-ikäisten naisten tissien kuvaamiseen viikkolehden sivuille. (Naisten kasvot on lehteen painetuissa kuvissa peitetty.)

Gonzojournalismilla tarkoitaan omakohtaisuutta korostavaa journalismin muotoa, jossa faktoihin voidaan sotkea vapaasti myös fiktiota, sillä gonzo ei kunnioita sääntöjä. Gonzossa voidaan viljellä alatyyliä ja keskittyä epäolennaisuuksiin oletetun pääaiheen kustannuksella. Keskipisteessä on toimittaja itse. Gonzo voi olla terävää ja yhteiskunnallisesti tärkeisiin aiheisiin pureutuvaa, mutta myös hiljaisen kesälauantain ainoa mahdollisuus niihin kaivattuihin "Kuvien Kuviin". Jos mitään ei tapahdu, pannaan tapahtumaan. Siksi gonzoon ei voi koskaan luottaa.

 

Maria Faarinen, kokoelma-amanuenssi

Kaikki lainaukset Apu N:o 23 5.6.1970 s.22-24

 

Kokoelmanosto
Lehtikuvaaja Kalle Kultala (1924–1991) oli sodanjälkeisen Suomen keskeisiä dokumentoijia. Hänen monipuolinen kuvaajantyönsä ulottui julkkiskokkareilta politiikan kabinetteihin.
Kokoelmanosto
Lehtikuvaaja Martti Brandt (s. 1939) ikuisti Marlon Brandon vierailun Suomessa lokakuussa 1967. Kun aiheesta etsittiin valokuvia museomme kokoelmista, myös Kalle Kultalan (1924–1991) ja Uuden Suomen kokoelmista löytyi Brandon vierailuun liittyviä kuvia.
Kokoelmanosto
Yli miljoona suomalaista asuu lähiöissä ja Suomen asunnoista 70 % on rakennettu 1950–1980-luvulla. Suurimmalla osalla meistä on siksi jokin kokemus lähiöasumisesta. Kalle Kultalan ja Mikko Savolaisen valokuvista välittyy kaksi erilaista näkökulmaa lähiöelämään.
Kokoelmat
Suomen valokuvataiteen museon kokoelmissa on yli 2 miljoonaa valokuvaa. Kokoelmat painottuvat suomalaiseen 1900-luvun valokuvaukseen – sekä valokuvaajien teoksiin että laajoihin valokuva-arkistoihin. Museolla on myös tuhansien valokuvaukseen liittyvien esineiden kokoelma, valokuvakirjasto ja asiakirja-arkisto.
Osoite
Kämp Galleria
Mikonkatu 1, 00100 Helsinki
Katso kartalla Kämp Galleria
Aukioloajat
ma–pe 11–20, la–su 11–18
Liput
12/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy
Osoite
Kaapelitehdas
Kaapeliaukio 3, G-rappu, 00180 Helsinki
Katso kartalla Kaapelitehdas
Aukioloajat
ti–su 11–18, ke 11–20
Liput
12/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy