Ajankohtaista

Info
Kahdeksan näyttelyä neljässä kerroksessa!
Info
Suomen valokuvataiteen museon uudeksi museonjohtajaksi on valittu filosofian tohtori Anna-Kaisa Rastenberger, joka aloittaa tehtävässä helmikuussa 2023. Vuodesta 2007 Suomen valokuvataiteen museon johtajana toiminut Elina Heikka siirtyy eläkkeelle vuoden 2023 alussa. Elokuun lopussa…
Info
Suomen valokuvataiteen museo toimii kulttuurikummina vuonna 2022 syntyneille helsinkiläisille vauvoille. Kummitoiminta käynnistyy toukokuussa "Valoisa muisto" -työpajalla Kaapelitehtaan museossamme.
Info
Kaapelimuseoista löytyy syyskaudella jälleen laaja kattaus näyttelyitä valokuvasta, esittävistä taiteista ja ruoka- ja juomakulttuurista. Yhteensä seitsemän näyttelyä kolmessa kerroksessa tarjoavat nähtävää vaikka useammallekin museokäynnille! Museoiden tapahtumakalenterista löytyy tekemistä ja…
Info
Kaapelitehtaalla sijaitsevat Hotelli- ja ravintolamuseo, Suomen valokuvataiteen museo ja Teatterimuseo ovat avanneet kevään 2022 erikoisnäyttelynsä. Tammikuussa museot saivat myös uuden, modernin aulan, joka avautuu Kaapelitehtaan katetulta sisäpihalta käsin. Kolmesta museosta on syntymässä…
Info
Sara Pathiranen videoteos The Ground Beneath Her Feet on esillä K1-näyttelytilan ja The Glass -ravintolan aulassa 18.8–25.8. joka päivä klo 17 alkaen.
Info
Saatko Kuka Kuvasi -palveluun hakuja tehdessäsi tulokseksi vain virheilmoituksen? Ongelmaan on yksinkertainen ratkaisu.
Info
Kutsumme jälleen kaikki vuonna 2022 syntyneet helsinkiläiset taaperot ja heidän läheisensä Valoisa muisto -pajaan!
Info
Tänään julkaistussa Yle Saamen toimittajan Linda Tammelan uutisjutussa Laura Feodoroff kertoo, miten hän joitakin vuosia sitten näki jotain, mitä ei olisi koskaan uskonut näkevänsä: omien kolttasaamelaisten isovanhempiensa valokuvapainatuksella varustettuja tuotteita myynnissä yhdysvaltalaisessa…
Info
Kaapelimuseoiden kesä tarjoaa yhteensä kahdeksan näyttelyä kolmessa kerroksessa. Nähtävää riittää vaikka koko päiväksi ja välillä voi nautiskella ravintola Hima & Salin herkuista.
Info
Näyttelymme Kaapelitehtaan ja Kämp Gallerian näyttelytiloissa ovat avoinna yleisölle. Näyttelyihin ei myydä ennakkolippuja, eikä näyttelyvierailun aikaa tarvitse varata etukäteen. Noudatamme voimassa olevia koronaohjeita, joiden avulla näyttelykäynti onnistuu turvallisesti. Lisää ohjeita…
Info
Taiteilija ja feministiaktivisti Daria Apahontšitš joutui Venäjän ulkomainen agentti -rekisteriin muun muassa Suomen valokuvataiteen museolta saamansa näyttelykorvauksen takia.
Info
Vivian Maierin ja Maria Kapajevan näyttelyt K1:ssä (Mikonkatu 1, Helsinki) ovat avoinna yleisölle. Noudatamme voimassa olevia ohjeita, joiden avulla näyttelykäynti onnistuu turvallisesti. Näyttelytilaan päästetään kerrallaan vain rajattu määrä ihmisiä, ja salivalvojamme muistuttavat…
Info
Museo haluaa tarjota mahdollisuuden kulttuurin kokemiseen tarpeellisia rajoituksia noudattaen.
Info
Remontin aikana museo laajentuu kellarikerrokseen, johon rakentuu muun muassa valokuvakulttuurin eri ilmiöitä esittelevä pysyvä näyttely sekä perinteinen pimiö kurssitoimintaa varten.
Info
Neljättä kertaa jaettava Vuoden valokuvataidekirja -palkinto myönnetään suomalaiselle tai Suomessa asuvalle valokuvataiteilijalle välillä 1.1.2020–31.12.2020 ilmestyneestä valokuvataidekirjasta. Ansiokkaan valokuvataidekirjan tekijälle myönnettävän, vuosittaisen palkinnon suuruus on 2000 euroa ja…
Info
Syksyllä 2020 joukko luovan alan toimijoita lähestyi Suomen valokuvataiteen museota ja muita taide- ja kulttuurikentän organisaatioita. He esittivät meille haasteen pohtia omaa yhdenvertaista ja antirasistista toimintaamme: parantamisen ja kehittämisen paikkoja sekä tapoja, joilla yhdenvertaisuus…
Info
Suomen valokuvataiteen museon näyttelyt on pääkaupunkiseudun koronalinjausten mukaisesti suljettu 30.11.–28.2.2021.
Info
Katuvalokuvauksen sensaatio Vivian Maier palaa Helsinkiin tammikuussa – Valokuvataiteen museon kaikkien aikojen suosituin näyttely saa jatko-osan.
Info
Lähes sata Suomen valokuvataiteen museon kokoelmiin kuuluvaa valokuvaa kiertää Japania vuosina 2020–2022. Kuvat ovat esillä projisointeina sekä uusina näyttelytulosteina Helsingin taidemuseo HAMin tuottamassa kiertonäyttelyssä Finnish Design for Everyday Life - Patterns and Forms Inspired by Nature…
Info
Uuden näyttelytilan avajaisnäyttelyissä tarkastellaan identiteettien rakentamista kolmen vahvan naisen voimin.
Info
Suomen valokuvataiteen museo on laajentanut toimintaansa Kämp Galleriaan Helsingin ydinkeskustaan. Kaapelitehtaan museo jatkaa toimintaansa normaalisti.
Info
Suomen valokuvataiteen museo haluaa taata vieraidensa turvallisuuden.
Info
Tehtävämme on tarkastella historiallista kontekstiamme uusin silmin ja olla aktiivisena osana muutosta.
Info
Oletko yksi faneistamme? Haluatko näyttää sen julkisesti? Oletko Helsingissä 7.7. ja tykkäät kuvattavana olemisesta?
Info
K1 katsoo maailmaa valokuvan kautta sekä tarkastelee, mitä valokuva on historiansa aikana tehnyt maailmalle.
Info
Näyttelytila K1 avautuu kesällä kauppakeskus Kämp Galleriassa
Info
Valokuvataiteilijoiden liitto ja Suomen valokuvataiteen museo ovat antaneet Vuoden valokuvataidekirja 2019 -palkinnon Johannes Romppasen kirjalle Lilja. Vuosittaisen palkinnon suuruus on yhteensä 4000 euroa, 2000 euroa voittajalle ja jokaiselle finalistille 500 euroa.  Teos kertoo valokuvaaja…
Info
Suomen valokuvataiteen museo on auki normaalisti rakennustyömaasta huolimatta.
Info
Valokuvataiteilijoiden liitto ry ja Suomen valokuvataiteen museo ovat antaneet Vuoden valokuvataidekirja 2018 -palkinnon Filippo Zambonin kirjalle The Komi Diary. Kirjan tekijälle myönnettävän palkinnon suuruus on 10 000 euroa.
Info
(24.5.2018) Toukokuussa Helsingistä muodostui valokuvaajien ja alan ammattilaisten kansainvälinen kohtaamispaikka, kun Suomen valokuvataiteen museon valtasi ensimmäistä kertaa TRANSEUROPE PORTFOLIO REVIEW.
Info
(9.4.2018) Mukaan etsitään nyt kolmeakymmentä uransa alkuvaiheessa olevaa taiteilijaa ja kahdeksaa kuraattoria, jotka työskentelevät valokuvauksen ja uusmediataiteen parissa. Valitut pääsevät osallistumaan luovaan prosessiin, jonka tuloksena syntyy näyttelyitä valokuvafestivaaleille, museoihin ja gallerioihin ympäri Eurooppaa. Hankkeessa mukana olevat mentorit ja alan ammattilaiset tukevat uusia tekijöitä prosessin aikana.
Info
Valokuvataiteilijoiden liitto ja Suomen valokuvataiteen museo myöntävät nyt toista kertaa ansiokkaan valokuvataidekirjan tekijälle palkinnon, jonka suuruus on 10 000 euroa. Palkinnosta kilpailee viisi finalistia. Voittaja julkistetaan Valokuvataiteen museolla keskiviikkona 10.10.18 klo 18.00 alkavassa tilaisuudessa
Info
(27.11.2017) Galleria Lapinlahdessa on esillä edesmenneen valokuvataiteilija Andrei Lajusen (1969–1999) näyttely, jonka teosmyynneillä Suomen valokuvataiteen museo ryhtyy kartuttamaan Andrei Lajusen rahastoa.
Info
(30.10.2017) Mikä minulle on tärkeää ja mihin haluan vaikuttaa? Valokuvataiteen museon ja alueellisten valokuvakeskusten yhteishanke tuo lasten ja nuorten mielipiteet ja unelmat kuvina julkisiin tiloihin ympäri Suomea.
Info
(23.10.2017) Valokuvataiteilija Karina-Sirkku Kurzin teos Ungleichgewicht on voittanut Vuoden valokuvataidekirja -palkinnon. Syömishäiriöisten ihmisten kanssa yhteistyössä syntynyt teos saa 10 000 euron palkinnon, jonka Suomen valokuvataiteen museo ja Valokuvataitelijoiden liitto jakavat tänä vuonna ensimmäistä kertaa.
Info
(27.9.2017) Suomen valokuvataiteen museon tuottama Darkroom Mansion on mukaansatempaava pulmapeli, joka perehdyttää lapset ja leikkimieliset pimiön ihmeisiin. Aalto-yliopiston pelisuunnittelun koulutusohjelman opiskelijoiden kanssa toteutettu, älyä ja sorminäppäryyttä vaativa peli on ladattavassa ilmaiseksi iOS- ja Android-laitteille.
Info
(5.3.2018) Helsinki Portfolio Review (16.–18.5.2018) tuo museolle valokuva-alan asiantuntijoita ja oheisohjelmaa koko viikolle. Tapahtumassa valokuvaajat pääsevät esittelemään portfolioitaan alan ammattilaisille kahdenkeskisissä istunnoissa. Tapahtuma on osa eurooppalaista Transeurope-hanketta.
Info
Kuule ensimmäisenä näyttelyistämme, tapahtumistamme ja kursseistamme
Info
Suomen valokuvataiteen museo sai avoimen haun kautta 175 hakemusta, joista valitsijapaneeli valitsi 7 hanketta. Hakemusten taso oli korkea, joten päätimme jatkaa näyttelyjaksoa vuoden 2024 loppuun. Avaamme tähän lyhyesti päätökseen johtaneita valintakriteereitämme: Meille oli tärkeää, että…
Osoite
Kämp Galleria
Mikonkatu 1, 00100 Helsinki
Katso kartalla Kämp Galleria
Aukioloajat
ma–pe 11–20, la–su 11–18
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy
Osoite
Kaapelitehdas
Kaapeliaukio 3, G-rappu, 00180 Helsinki
Katso kartalla Kaapelitehdas
Aukioloajat
ti–su 11–18, ke 11–20
Liput
16/6/0 €
Museokortti
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy